Runokokoelma: Runojen runot, satayksi kauneinta // Noora Knapp

Runoutta on kaikkialla, ja vaikka nykynuoriso ei sitä ehkä itse tiedosta, myös he altistuvat runouden kauniille sanomalle ja tunnelmalle lähes päivittäin esimerkiksi musiikin ja median kautta. Kuinka usein kuitenkaan minun ikäinen nuori lukiolainen ottaa tietoisesti käteensä runokokoelman ja alkaa syventyä suomalaisiin kansanrunoihin? Tähän en osaa antaa tarkkaa vastausta, mutta luulisin, että kyseinen tapahtuma ei ole turhan yleinen. Siksi tätä kurssia varten halusin valita runokokoelman, ja todella päästä sisälle runouden maailmaan.

"Runojen runot, satayksi kauneinta" on Satu Marttilan ja Juha Virkkusen toimittama runokokoelma suomalaisten rakkaimmista ja kauneimmista runoista. Runot ovat kerätty huippusuosituiden 1900-luvun loppupuolen radio-ohjelmien "Tämän runon haluaisin kuulla" ja "Runo on vapaa" pohjalta.

Minulla ei ollut sen suurempia odotuksia edellä mainittua teosta varten. En oikeastaan edes tiennyt, mitä odottaa. Kirja oli ensimmäinen runokokoelmani, jonka ikinä luin, ja runous ylipäätään tuntui todella kaukaiselta kirjallisuuden lajilta. Runokokoelma oli minulle kuitenkin positiivinen yllätys.

Runot ovat jaettu aihepiirien mukaan, mikä on mielestäni yksi teoksen parhaista puolista. Tämä selkeyttää lukua todella paljon, ja näin melko tuoreelle runojen lukijalle oli suuri helpotus päästä runoihin helpommin sisälle, kun tiesi etukäteen, mitä aihepiiriä runo käsittelee. Kirjasta löytyy niin hengellisiä kuin isänmaallisia runoja, luontoaiheisia runoja sekä rakkausrunoja. Monipuolisuus ei lopu vain suureen aiheskaalaan; kirjassa on yli 50:n eri runoilijan tuotantoa. Kirjasta löytyi jopa minulle itselleni tuttuja nimiä, kuten esimerkiksi Eino Leino, Mika Waltari ja Edith Södergran.

Runot eivät varsinaisesti muuten ole sisällöltään samanlaisia, jos aihepiiriä ei huomioida. Yhtenäistä runomittaa ei löydy, eikä kaikissa runoissa ole edes loppusointuja. Suurin osa runoista on melko kuvailevaa ja vanhahtavaa kieltä, jota voi paikoin olla vaikea ymmärtää. Itse huomasin, että jouduin lukemaan runoja usein useampaan kertaan, ennen kuin sain juonesta tarkemmin kiinni. Mielestäni kuitenkin se, että kirjassa oli erilaisia runoja, oli vain plussaa. Oli mielenkiintoista saada koko ajan uudenlaista luettavaa, ja lukijana en kokenut missään kohtaa tylsistyväni.

Yleisesti ottaen olin erittäin tyytyväinen lukemaani runokokoelmaan. Vaikka aluksi epäilin suuresti, olinko valinnut oikean kirjan, saatikka sitten kirjallisuudenlajin, olen tyytyväinen, että päädyin juuri kyseiseen teokseen. Lukukokemus oli kaikinpuolin hyvä, ja uskon, että sain lukemastani lisää rohkeutta tarttua runoihin useammin tulevaisuudessa. 

Kertokaa, millaisia kokemuksia teillä on ollut runoista ylipäätään, ja kiinnostuiko kukaan minun lukemastani kirjasta?