Näytelmä: Pitkän päivän matka yöhön // Petra Kekäläinen

Pitkän päivän matka yöhön on Eugene O'Neillin vuosina 1939-41 kirjoittama näytelmä. Sen englanninkielinen alkuteos on nimeltään Long Day's Journey into Night. Juha Siltala on vuosina 1988-89 suomentanut teoksen.

Näytelmä kertoo James Tyronen ja hänen perheensä yhdestä päivästä. Hänen vaimonsa on Mary Cavan Tyrone ja heidän poikansa ovat James Tyrone jr., vanhempi veljeksistä ja Edmund Tyrone, perheen kuopus. Cathleen, heidän sisäkkönsä, on yksi sivuhenkilöistä. Mary on 54 vuotias kun taas James on 65 vuotias. Jamie (James jr.) on 33 vuoden ikäinen ja hänen veljensä on häntä 10 vuotta nuorempi.

Näytelmä tapahtuu täysin samassa tilassa eli Tyronen perheen kesäasunnon olohuoneessa. Ensimmäisessä kohtauksessa kellon on 8.30 elokuisena päivänä vuonna 1912. Perheen jäsenet ovat juuri syöneet aamupalansa ja herra ja rouva Tyrone siirtyvät olohuoneeseen. Veljekset jäävät vielä ruokasaliin naureskelemaan, Mary ja James juttelevat kaikenlaista, esimerkiksi kuinka on hyvä, että Mary on lihonut. Koko näytelmä koostuu lähinnä dialogeista, minkäänlaista suurta liikkeen tuntua en missään vaiheessa kirjaa huomannut. Vain kävelyä ympäri olohuonetta, siirtymisiä paikasta toiseen. Ja Maryn sormien ainainen hermostunut liikehdintä.

Dialogien vuorosanat ovat paikoin todella pitkiä, lähes kokonaisen sivun mittaisia. Monet vuorosanat ovat myös salamyhkäisiä ja ne vihjailevat jostain tulevasta. Esimerkiksi puhuttaessa "myrkystä jota Mary ottaa.

Näytelmä oli melko kummallinen minulle, joka en ole kovinkaan paljoa näytelmiä lukenut. Se myös sijoittuu 1900-luvun alkupuoleen, josta minulla ei ole paljoakaan tietoa. Kuten jo aiemmin mainitsin, vuorosanat olivat melko salamyhkäisiä ja minulle selvisi vasta aivan näytelmän loppupuolella, että Mary käyttää morfiinia lääkkeenä vanhoihin, reuman jäykistämiin käsiinsä. Näytelmä loppuukin kun Mary, otettuaan hiukan liikaa morfiinia, palaa mielessään pikkutytöksi, joka käy yhä luostarikoulua ja soittaa pianoa. Hän ei edes muista omaa miestään.

Sarjakuvakokoelma: Tintin Seikkailut 16 // Wiljami Hietala

Luin belgialaisen sarjakuvataiteilija Hergên luoman Tintti sarjakuvakokoelman 16. sarjakuvan, "Yksisarvisen salaisuus". Teos on 62 sivua pitkä ja sen on suomentanut Heikki ja Soile Kaukoranta. Teoksen suomenkielinen versio on julkaistu vuonna 1976.
Sarjakuvan päähenkilö Tintti on nuori lehtimies ja matkailija. Hänen tuttavapiiriinsä kuuluu uskollinen lemmikkikoiransa Milou, kapteeni Haddock, etsivät Dupont ja Dupond ja monet muut hahmot.
Tintti sarjakuvan juonelle on tyypillistä se, että siinä kehittyy jonkinlainen ongelma ratkaistavaksi loppua kohden. Esimerkiksi sarjakuvassa "Yksisarvisen salaisuus" Tintti päättää ostaa ystävälleen kapteeni Haddockille kirpputorilta pienoismallin hienosta laivasta, jonka sisältä löytyykin salaperäinen käärö joka on johtolanka vanhalle merirosvo aarteelle.
Sarja sisältää monia eri lajityyppejä, meriseikkailuista tieteisfantasiaan. Tintin seikkailut sisältävät tyypillisiä 1900-luvun aiheita teemana. Esimerkiksi rikollisuus, aarteen etsintä ja alkoholismi ovat hyvin usein sarjakuvissa mukana.
Tintti sarjakuvat ovat tarkoitettu kaiken ikäisille ja ne ovat mukaansa tempaavaa, mielenkiintoista luettavaa.

Sarjakuvakokoelma: Fingerpori 1 // Heljä Kettunen

Luin sarjakuvakirjana Fingerporin ensimmäisen kirjan. Kirjassa on 55 sivua melko härskiä huumoria sijoittuen eri paikkoihin Fingerporin kaupungissa. Sarjakuvissa on joskus vaikea ymmärtää sen tarkoitusta, joten lukeminen vaatii keskittymistä. Kuitenkin useat stripit ovat helppoja ymmärtää, tai muuten vain niin tyhmiä että väkisinkin alkaa hymyilyttämään. Sarjakuvien teemat vaihtelevat useasti. 

Runokokoelma: Elävän mieli // Noora Hänninen

Luin Pentti Saaritsan runokokoelman ’’Elävän mieli’’ (1999), joka sisältää viisi osaa ja 57 runoa.  Runot kertovat puhujan havannoista maailmasta, yhteiskunnasta ja luonnosta. Runot ovat vapaamittaisia ja -rytmisiä. Osalla runoista ei ole nimeä, joka saa ne takertumaan toisiinsa yhdeksi isoksi kokonaisuudeksi.  

Odotuksia kirjan suhteen ei oikeastaan ollut, koska en ole ennen lukenut runokokoelmaa. Valitsin kirjan, koska lukemani runonpätkät vaikuttivat mielenkiintoisille. Osa runoista on vaikeita ymmärtää, mutta luettuani Saaritsasta ja hänen muista töistään, oli helpompi ymmärtää runojen aiheita. Saaritsa käyttää paljon luonnon ja ihmisen ajatusten yhteneväisyyttä, johon on helppo samaistua:

’’Jos jotain saisin mukaani tältä ylängöltä,

lohkaisisin kuution korkeaa valoa

joka piirtää esineet puhtaiksi

ja hioo puun ja kiven varjot raskaaksi

sinertäväksi metalliksi.

Tekisin siitä paperiveitsen

jolla arktisen kalenterin pimeyteen

leikataan elämänhaluinen

kirkas aamu.’’

Sarjakuvakokoelma: Aku Ankan taskukirja // Aleksi Puurunen

                                          Sarjakuvakokoelma: Aku Ankan taskukirja // Aleksi Puurunen

Luin Aku Ankka taskukirja-kokoelman 340 osan. Teos on julkaistu vuonna 2008. Kirjassa on 254 sivua ja lukuisisa eri tarinoita, joissa seikkailee mm Aku Ankka, Mikki Hiiri, Roope-setä, Hannu Hanhi jne. Teos sijoittuu Ankkalinnan ympäristöön, jonne sijoittuu myös kaikki muutkin kirja-sarjan teokset.

 Suurinosa on varmasti lukenut edes joskus Aku Ankka kirjoja tai lehtiä. Kirjan tarinoissa on paljon fiktiota ja se on todella helppoa ja mukavaa luettavaa. Kirjassa on useita eri tarinoita, mutta niiden teema ei liity toisiinsa.

Kirja oli kokonaisuudessaan hyvää ja viihdyttävää luettavaa, ja voisin lukea jatkossakin kyseisen kirja-sarjan kirjoja. Lisäksi suosittelen kirjaa kaiken ikäisille, sillä kirjan huumoriin ja juoneen pääsee aika helposti kiinni.

Runokokoelma: Iloisen lehmän runot // Eetu Pitkänen


   Luin Vilja-Tuulia Huotarisen kirjoittaman runokokoelman Iloisen lehmän runot. Kirja on julkaistu vuonna 2009. Runot kertovat lähinnä lehmistä ja niiden omistajista. Runojen tunnelma vaihtelee ilosta surumielisyyteen. Runoista voi oppia joitakin asioita lehmistä joita ei saata tietää etukäteen.

Jotkin runot olivat melko sekavia ja vaikeita ymmärtää, koska tuntui etteivät ne liittyneet millään tavalla lehmiin. Suurinosa runoista noudatti tiettyä mittaa ja osassa runoista oli loppusointuja.

Laitoin tekstin loppuun vielä runon, jonka koin vaikeaksi ymmärtää mutta mielenkiintoiseksi. Runon säkeet ovat samanpituisia.

Sitä paitsi on muutakin kuin kämmenet.
Minä tarvitsen merkkejä, Kädestälukija sanoo.
Amorinkaare ja elohiiren. Pään nykäyksen,
kuin joku vetäisi äkkiä poninhännästä.
Koko ajan on kysymys yhä pehmeämmästä.
Koko ajan on kysymys siitä mikä liikkuu, elää.

Novellikokoelma: Muita hyviä ominaisuuksia // Tiina Turunen

Luin Petri Tammisen kirjoittaman novellikokoelman Muita hyviä ominaisuuksia. Kirja sisältää 23 lyhyttä novellia, joista osa on vain muutaman sivun pituisia. Novellit kertovat Tammisen elämästä, kommelluksista ja sattumuksista.

Valitsin kirjan, koska se vaikutti hauskalta ja niin se olikin. Huumorilla kirjoitetussa kirjassa Tamminen paljastaa häpeäpilkkunsa ja vertailee itseään muihin miehiin, kuinka he osaavat olla miehiä, mutta Tamminen ei. 

Kirjaa oli mielestäni mukava lukea, koska novellit olivat niin lyhyitä, ettei kertaakaan joutunut jättämään lukemista kesken vaan aina pystyi lukemaan edellisen novellin loppuun ja jatkamaan seuraavasta novellista. Eniten kirjassa pidin siitä, että Tamminen nauroi itselleen ja epäonnistumisilleen. En osaa valita parasta novellia teoksesta, sillä kaikki olivat melko hyviä!

"Isänä en riitä, poikana en riitä, en riitä lentopalloilijana enkä remonttimiehenä, en ruoanlaittajana, en kirjallisuuden tuntijana."