Luin Pentti Saaritsan runokokoelman ’’Elävän mieli’’ (1999),
joka sisältää viisi osaa ja 57 runoa. Runot kertovat puhujan havannoista maailmasta,
yhteiskunnasta ja luonnosta. Runot ovat vapaamittaisia ja -rytmisiä. Osalla
runoista ei ole nimeä, joka saa ne takertumaan toisiinsa yhdeksi isoksi kokonaisuudeksi.
Odotuksia kirjan suhteen ei oikeastaan ollut, koska en ole
ennen lukenut runokokoelmaa. Valitsin kirjan, koska lukemani runonpätkät
vaikuttivat mielenkiintoisille. Osa runoista on vaikeita ymmärtää, mutta
luettuani Saaritsasta ja hänen muista töistään, oli helpompi ymmärtää runojen
aiheita. Saaritsa käyttää paljon luonnon ja ihmisen ajatusten yhteneväisyyttä,
johon on helppo samaistua:
’’Jos jotain saisin mukaani tältä ylängöltä,
lohkaisisin kuution korkeaa valoa
joka piirtää esineet puhtaiksi
ja hioo puun ja kiven varjot raskaaksi
sinertäväksi metalliksi.
Tekisin siitä paperiveitsen
jolla arktisen kalenterin pimeyteen
leikataan elämänhaluinen
kirkas aamu.’’
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti