tiistai 19. toukokuuta 2015

Näytelmä: Seinät // Jenny Roth

Luin Raija Siekkisen yhden huoneen näytelmän Seinät, joka kuuluu kirjailijan ennen julkaisemattomaan tuotantoon. Seinät on 50-luvun loppuun sijoittuva perhe- ja parisuhdedraama, jolla Siekkinen osallistui Kotkan kaupunginteatterin näytelmäkilpailuun. Näytelmä kertoo pariskunnasta, jolla on kaksi tytärtä ja joiden kellarissa asuu naisen rappiolla oleva isä. Koko näytelmän juonta vie eteenpäin heidän keskustelunsa, jonka aiheet vaihtelevat äänieristyksestä kasvatukseen.

Näytelmä alkaa naisen toruessaan tytärtään, joka haluaa mennä ulos leikkimään. Lapsi lähtee ulos ja nainen saapuu olohuoneeseen. Hän aloittaa miehensä kanssa keskustelun lasten epäonnistuneesta kasvatuksesta ja siitä kuinka pelkää että lapsista ei tule ”normaaleja”. Tästä hän syyttä isäänsä, jonka kanssa lapset ovat läheisiä. Pariskunnan keskustelu jatkuu aiheiden vaihtuessa nopeaa tahtia. Mies on pariskunnan rauhallinen osapuoli, jonka tehtävänä on kuunnella ja lohduttaa vaimoaan. Näytelmän lopussa ovelle koputtaa lumiauran kuljettaja, joka ilmoittaa että pariskunnan tytär on menehtynyt.

Näytelmän teeman löytäminen aiheutti minulle ongelmia. Mielessäni kävi itsesääli, vanhemman kyvyttömyys tai katkeruus. Loppujen lopuksi ajattelen katkeruuden kuvailevan parhaiten tekstiä. Naisen vaikea suhde läheisimpään johtuu hänen omasta katkeruudestaan. Hän ei pysty antamaan anteeksi sitä ettei isä ollut lapsena kotona. Hän ei voi hyväksyä sitä että hänen lapsensa eivät ole kuin hän. Heidän välillään oleva ”seinä” on katkeruus.

Ennen lukemista minulla ei ollut suuria odotuksia. En ollut aikaisemmin lukenut suomalaisia näytelmiä, joten odotin tekstiltä suomalaisille tyypillistä surullista ja raakaa tunnelmaa. Minulla oli tarkka mielikuva, että Seinät kertoisi katkeroituneen mummon sotamuistelmista. Mielikuvani katkerasta naisesta osui oikeaan, mutta kaikesta muusta olin väärässä.

Lukemisen jälkeen en tiedä mitä mieltä olen näytelmästä. Se oli hyvin kirjoitettu ja kiinnostava kokonaisuus, mutta tarina eteni hitaasti. Alun hitaus ja yksinkertaisuus sai odottamaan suurta käännekohtaa, mutta olin pettynyt kuinka käännekohta tapahtui – aivan lopussa. Lapsen menehtyminen oli odotettavissa alusta lähtien ja minun lukijana täytyi valmistautua siihen koko tekstin ajan. Näytelmä oli hieman ennalta-arvattava, mutta hahmot olivat todella kiinnostavia.

Vaikka lukukokemus ei ollut ruusuilla tanssimista, pidin Siekkisen teosta hyvänä näytelmänä, joka voisi toimia myös teatterin lavalla.

2 kommenttia:

  1. Luuletko, että voisit tulevaisuudessa lukea lisää näytelmiä vai jääkö tämä viimeiseksi?
    - Noora Knapp

    VastaaPoista
  2. Voisin lukea lisää näytelmiä

    -Jenny

    VastaaPoista