Runokokoelma: Löytötavaraa lukuhaluttomille // Marja-Leena Koponen

Luin Günter Grassin runokokoelman, jonka nimi oli Löytötavaraa lukuhaluttomille. Runot käsittelevät sekalaisia aiheita ja ovat keskenään tyyliltään erilaisia. Jokaisella aukeamalla on yhdestä viiteen runoa ja sivun kokoinen kuva. Jokaisessa kuvassa on saksan kielen sanoja, jotka liittyvät runoon tai sitten kuvan päällä on sama runo, kuin viereisellä sivulla. Joka tapauksessa käsialasta on vaikeaa saada selvää ja en osaa saksaa, joten teksti on vain kuvien tiellä.
Lähes kaikkien runojen mitta on kolmesta viiteen riviin. Osassa runoista tämä pituus toimi, mutta minun oli vaikea ymmärtää joidenkin runojen ideaa muutamasta rivistä. Lyhyisiin runoihin ei ehdi kehittyä kunnollista tarinaa, minkä takia lukeminen alkoi käydä peräti tylsäksi. Lähes kaikissa runoissa oli pohjalla jokin esine, kuten kynä. Monet olivat myös mielestäni abstrakteja ja vaikeita ymmärtää. Esimerkiksi hämähäkit kutoivat museoon verkkoja näytille ja kottikärryjen piti olla valmiina vain siltä varalta, jos vihamies tulisi joskus käymään kotona.
Muutamassa runossa esiintyi syvällistä pohdintaa. Pohdinnat liittyivät yleensä ihmisiin ja miten näemme ihmiset mukaan lukien itsemme. Niissä runoissa oli kaipaamaani tunnetta, jota olin pyrkinyt etsimäänkin. Sen sijaan monet arkisia askareita ja esineitä käsittelevät runot eivät juurikaan aiheuttaneet minussa minkäänlaisia tuntemuksia enkä saanut niistä mitään erityisempää viestiä.
Olin valinnut runokokoelman sen ison koon ja värikkään kannen perusteella. Jos olisin tiennyt sen sisällöstä etukäteen, olisin lainannut jonkin muun kirjan. En juurikaan osaa suositella kyseistä kirjaa kenellekään. Voi kuitenkin olla, että joku muu pystyy löytämään runoista paremmin niiden merkityksiä kuin minä.