Näytelmä: Pitkän päivän matka yöhön // Petra Kekäläinen

Pitkän päivän matka yöhön on Eugene O'Neillin vuosina 1939-41 kirjoittama näytelmä. Sen englanninkielinen alkuteos on nimeltään Long Day's Journey into Night. Juha Siltala on vuosina 1988-89 suomentanut teoksen.

Näytelmä kertoo James Tyronen ja hänen perheensä yhdestä päivästä. Hänen vaimonsa on Mary Cavan Tyrone ja heidän poikansa ovat James Tyrone jr., vanhempi veljeksistä ja Edmund Tyrone, perheen kuopus. Cathleen, heidän sisäkkönsä, on yksi sivuhenkilöistä. Mary on 54 vuotias kun taas James on 65 vuotias. Jamie (James jr.) on 33 vuoden ikäinen ja hänen veljensä on häntä 10 vuotta nuorempi.

Näytelmä tapahtuu täysin samassa tilassa eli Tyronen perheen kesäasunnon olohuoneessa. Ensimmäisessä kohtauksessa kellon on 8.30 elokuisena päivänä vuonna 1912. Perheen jäsenet ovat juuri syöneet aamupalansa ja herra ja rouva Tyrone siirtyvät olohuoneeseen. Veljekset jäävät vielä ruokasaliin naureskelemaan, Mary ja James juttelevat kaikenlaista, esimerkiksi kuinka on hyvä, että Mary on lihonut. Koko näytelmä koostuu lähinnä dialogeista, minkäänlaista suurta liikkeen tuntua en missään vaiheessa kirjaa huomannut. Vain kävelyä ympäri olohuonetta, siirtymisiä paikasta toiseen. Ja Maryn sormien ainainen hermostunut liikehdintä.

Dialogien vuorosanat ovat paikoin todella pitkiä, lähes kokonaisen sivun mittaisia. Monet vuorosanat ovat myös salamyhkäisiä ja ne vihjailevat jostain tulevasta. Esimerkiksi puhuttaessa "myrkystä jota Mary ottaa.

Näytelmä oli melko kummallinen minulle, joka en ole kovinkaan paljoa näytelmiä lukenut. Se myös sijoittuu 1900-luvun alkupuoleen, josta minulla ei ole paljoakaan tietoa. Kuten jo aiemmin mainitsin, vuorosanat olivat melko salamyhkäisiä ja minulle selvisi vasta aivan näytelmän loppupuolella, että Mary käyttää morfiinia lääkkeenä vanhoihin, reuman jäykistämiin käsiinsä. Näytelmä loppuukin kun Mary, otettuaan hiukan liikaa morfiinia, palaa mielessään pikkutytöksi, joka käy yhä luostarikoulua ja soittaa pianoa. Hän ei edes muista omaa miestään.

Sarjakuvakokoelma: Tintin Seikkailut 16 // Wiljami Hietala

Luin belgialaisen sarjakuvataiteilija Hergên luoman Tintti sarjakuvakokoelman 16. sarjakuvan, "Yksisarvisen salaisuus". Teos on 62 sivua pitkä ja sen on suomentanut Heikki ja Soile Kaukoranta. Teoksen suomenkielinen versio on julkaistu vuonna 1976.
Sarjakuvan päähenkilö Tintti on nuori lehtimies ja matkailija. Hänen tuttavapiiriinsä kuuluu uskollinen lemmikkikoiransa Milou, kapteeni Haddock, etsivät Dupont ja Dupond ja monet muut hahmot.
Tintti sarjakuvan juonelle on tyypillistä se, että siinä kehittyy jonkinlainen ongelma ratkaistavaksi loppua kohden. Esimerkiksi sarjakuvassa "Yksisarvisen salaisuus" Tintti päättää ostaa ystävälleen kapteeni Haddockille kirpputorilta pienoismallin hienosta laivasta, jonka sisältä löytyykin salaperäinen käärö joka on johtolanka vanhalle merirosvo aarteelle.
Sarja sisältää monia eri lajityyppejä, meriseikkailuista tieteisfantasiaan. Tintin seikkailut sisältävät tyypillisiä 1900-luvun aiheita teemana. Esimerkiksi rikollisuus, aarteen etsintä ja alkoholismi ovat hyvin usein sarjakuvissa mukana.
Tintti sarjakuvat ovat tarkoitettu kaiken ikäisille ja ne ovat mukaansa tempaavaa, mielenkiintoista luettavaa.

Sarjakuvakokoelma: Fingerpori 1 // Heljä Kettunen

Luin sarjakuvakirjana Fingerporin ensimmäisen kirjan. Kirjassa on 55 sivua melko härskiä huumoria sijoittuen eri paikkoihin Fingerporin kaupungissa. Sarjakuvissa on joskus vaikea ymmärtää sen tarkoitusta, joten lukeminen vaatii keskittymistä. Kuitenkin useat stripit ovat helppoja ymmärtää, tai muuten vain niin tyhmiä että väkisinkin alkaa hymyilyttämään. Sarjakuvien teemat vaihtelevat useasti. 

Runokokoelma: Elävän mieli // Noora Hänninen

Luin Pentti Saaritsan runokokoelman ’’Elävän mieli’’ (1999), joka sisältää viisi osaa ja 57 runoa.  Runot kertovat puhujan havannoista maailmasta, yhteiskunnasta ja luonnosta. Runot ovat vapaamittaisia ja -rytmisiä. Osalla runoista ei ole nimeä, joka saa ne takertumaan toisiinsa yhdeksi isoksi kokonaisuudeksi.  

Odotuksia kirjan suhteen ei oikeastaan ollut, koska en ole ennen lukenut runokokoelmaa. Valitsin kirjan, koska lukemani runonpätkät vaikuttivat mielenkiintoisille. Osa runoista on vaikeita ymmärtää, mutta luettuani Saaritsasta ja hänen muista töistään, oli helpompi ymmärtää runojen aiheita. Saaritsa käyttää paljon luonnon ja ihmisen ajatusten yhteneväisyyttä, johon on helppo samaistua:

’’Jos jotain saisin mukaani tältä ylängöltä,

lohkaisisin kuution korkeaa valoa

joka piirtää esineet puhtaiksi

ja hioo puun ja kiven varjot raskaaksi

sinertäväksi metalliksi.

Tekisin siitä paperiveitsen

jolla arktisen kalenterin pimeyteen

leikataan elämänhaluinen

kirkas aamu.’’

Sarjakuvakokoelma: Aku Ankan taskukirja // Aleksi Puurunen

                                          Sarjakuvakokoelma: Aku Ankan taskukirja // Aleksi Puurunen

Luin Aku Ankka taskukirja-kokoelman 340 osan. Teos on julkaistu vuonna 2008. Kirjassa on 254 sivua ja lukuisisa eri tarinoita, joissa seikkailee mm Aku Ankka, Mikki Hiiri, Roope-setä, Hannu Hanhi jne. Teos sijoittuu Ankkalinnan ympäristöön, jonne sijoittuu myös kaikki muutkin kirja-sarjan teokset.

 Suurinosa on varmasti lukenut edes joskus Aku Ankka kirjoja tai lehtiä. Kirjan tarinoissa on paljon fiktiota ja se on todella helppoa ja mukavaa luettavaa. Kirjassa on useita eri tarinoita, mutta niiden teema ei liity toisiinsa.

Kirja oli kokonaisuudessaan hyvää ja viihdyttävää luettavaa, ja voisin lukea jatkossakin kyseisen kirja-sarjan kirjoja. Lisäksi suosittelen kirjaa kaiken ikäisille, sillä kirjan huumoriin ja juoneen pääsee aika helposti kiinni.

Runokokoelma: Iloisen lehmän runot // Eetu Pitkänen


   Luin Vilja-Tuulia Huotarisen kirjoittaman runokokoelman Iloisen lehmän runot. Kirja on julkaistu vuonna 2009. Runot kertovat lähinnä lehmistä ja niiden omistajista. Runojen tunnelma vaihtelee ilosta surumielisyyteen. Runoista voi oppia joitakin asioita lehmistä joita ei saata tietää etukäteen.

Jotkin runot olivat melko sekavia ja vaikeita ymmärtää, koska tuntui etteivät ne liittyneet millään tavalla lehmiin. Suurinosa runoista noudatti tiettyä mittaa ja osassa runoista oli loppusointuja.

Laitoin tekstin loppuun vielä runon, jonka koin vaikeaksi ymmärtää mutta mielenkiintoiseksi. Runon säkeet ovat samanpituisia.

Sitä paitsi on muutakin kuin kämmenet.
Minä tarvitsen merkkejä, Kädestälukija sanoo.
Amorinkaare ja elohiiren. Pään nykäyksen,
kuin joku vetäisi äkkiä poninhännästä.
Koko ajan on kysymys yhä pehmeämmästä.
Koko ajan on kysymys siitä mikä liikkuu, elää.

Novellikokoelma: Muita hyviä ominaisuuksia // Tiina Turunen

Luin Petri Tammisen kirjoittaman novellikokoelman Muita hyviä ominaisuuksia. Kirja sisältää 23 lyhyttä novellia, joista osa on vain muutaman sivun pituisia. Novellit kertovat Tammisen elämästä, kommelluksista ja sattumuksista.

Valitsin kirjan, koska se vaikutti hauskalta ja niin se olikin. Huumorilla kirjoitetussa kirjassa Tamminen paljastaa häpeäpilkkunsa ja vertailee itseään muihin miehiin, kuinka he osaavat olla miehiä, mutta Tamminen ei. 

Kirjaa oli mielestäni mukava lukea, koska novellit olivat niin lyhyitä, ettei kertaakaan joutunut jättämään lukemista kesken vaan aina pystyi lukemaan edellisen novellin loppuun ja jatkamaan seuraavasta novellista. Eniten kirjassa pidin siitä, että Tamminen nauroi itselleen ja epäonnistumisilleen. En osaa valita parasta novellia teoksesta, sillä kaikki olivat melko hyviä!

"Isänä en riitä, poikana en riitä, en riitä lentopalloilijana enkä remonttimiehenä, en ruoanlaittajana, en kirjallisuuden tuntijana."

Novellikokoelma Espanjalainen juttu // Inka Silvola

Luin toisena kirjana novellikokoelman Espanjalainen juttu. Sen novelleissa käsiteltiin pääasiassa melko arkisia ongelmia, kuten perheriidat, alkoholiongelma, huumeet, rakkaus, läheisen kuolema ja teiniäitiys. Melko monessa novellissa ulkomaille lähtö tai kotikaupungin vaihtuminen oli yksi merkittävä osa. Kaikki novellit ovat juoninovelleja, alkavat tietystä kohtauksesta ja loppuvat loppuratkaisuun. Parin novellin loppuratkaisu täytyy itse päätellä, kuten novellin Saturday Night Fever. Siinä vaihto-oppilas poika lähtee kotiinsa, juuri kun edellisenä iltana on ollut bileet, jotka lähti vähän käsistä ja taloon tuli paljon tuhoa.
Älä tule paha kakku tule hyvä kakku- novellissa kerrotaan 16-vuotiaasta tytöstä, joka lähtee ulkomaille tapaamaan kirjekaveriaan ja siellä todellisuus onkin aivan erilainen kuin hänelle on kuvailtu. Kirjekaveri asuu purkutuomitussa kerrostalossa sairaan äitinsä, parin hippi naapurin ja veljensä kanssa. Tervetuliaispäivällisellä tyttö syö vahingossa hasista, jota hipit ovat vanhan perinteen mukaisesti laittaneet vitsillä kakkuun. Tyttö menee aivan sekaisin ja kotiin palattuaan hän on vainoharhainen kaikkea kohtaan. Hän toivoo, ettei pikkusiskolle koskaan tapahtuisi mitään vastaavaa. Novellin teemana on selvästi se miten julma maailma on, vaikka yrittäisit elää ”kiltisti”.
Ennen lukemista ajattelin, että tämä on liian pitkä ja tylsä, mutta itse asiassa pari novellia oli todella mielenkiintoisia. Novelleihin oli helppo samaistua, koska ne kertoivat oman ikäisten elämästä ja näkökulmista.

Sarjakuvakirja: Sian puolella sänkyä // Sini Nissinen

Viivi ja Wagner Sian puolella sänkyä on Viivi ja Wagner sarajkuvien 16. osa. Kirjan kustantaja on Arktinen Banaani ja kirjoittaja on Juba Production Oy. Teos on julkaistu vuonna 2013.

Sarjakuvassa Wagner-sika kuvaa perinteistä suomalaista miestä ja Viivi naista. Stripeissä huumori kohdistuu miehen ja naisen välisiin stereotyyppisiin ja arkisiin erimielisyyksiin. Monet vitseistä ovat myös alatyylisiä, aivan kuten kirjan nimi Sian puolella sänkyä kertoo. Valitsin kirjan, koska en ole juuri koskaan aikaisemmin lukenut sarajkuvia ja olin kuullut Viivistä ja Wagnerista vain hyvää palautetta.

Sarjakuva oli mukavaa luettavaa, sillä teksti oli helppolukuista ja huumorin ymmärsi hyvin aiheiden ollessa arkisia. Kuvitus kirjassa on melko yksitoikkoista ja tylsää, koska värit ovat suurimmaksi osaksi hailakoita ja kaikisaa stripeissä saman sävyisiä.

Wagner: "Kasvisi kuolee."
Viivi: "Tiedän, heitän sen biojäteastiaan."
Wagner: "Entäs minä? Sinnekö minutkin heität, kun minusta aika jättää?"
Viivi: "Sinusta paistan porsaankyljyksiä."

Kaiken kaikkiaan kirja oli mielestäni hyvä lukukokemus ja tein hyvän valinnan ottaessani tämän teoksen. Voisin joskus lukea sarjakuvia uudestaankin.

Sarjakuvakokoelmat: Fingerpori 5 // Pekka Leppänen

Luin Pertti Jarlan Fingerpori-kokoelman viidennen osan. Teos koostuu 190:stä sarjakuvastripistä. Kaikki varmasti tuntevat Fingerporin, jonka huumori on joskus härskiä ja kaksimielistä, joskus stripissä oleva vitsi ei aukea heti, vaan sitä täytyy pohtia jonkin aikaa. Fingerpori on hauska sarjakuva, ja sitä varmasti tulen lukemaan jatkossakin. Fingerporissa esiintyy useita hahmoja, mm. Heimo Vesa, Riita, Allan Kurma sekä kaupunginjohtaja Homelius. Ohessa tyypillinen Fingerpori-vitsi:

Näytelmä: Seinät // Jenny Roth

Luin Raija Siekkisen yhden huoneen näytelmän Seinät, joka kuuluu kirjailijan ennen julkaisemattomaan tuotantoon. Seinät on 50-luvun loppuun sijoittuva perhe- ja parisuhdedraama, jolla Siekkinen osallistui Kotkan kaupunginteatterin näytelmäkilpailuun. Näytelmä kertoo pariskunnasta, jolla on kaksi tytärtä ja joiden kellarissa asuu naisen rappiolla oleva isä. Koko näytelmän juonta vie eteenpäin heidän keskustelunsa, jonka aiheet vaihtelevat äänieristyksestä kasvatukseen.

Näytelmä alkaa naisen toruessaan tytärtään, joka haluaa mennä ulos leikkimään. Lapsi lähtee ulos ja nainen saapuu olohuoneeseen. Hän aloittaa miehensä kanssa keskustelun lasten epäonnistuneesta kasvatuksesta ja siitä kuinka pelkää että lapsista ei tule ”normaaleja”. Tästä hän syyttä isäänsä, jonka kanssa lapset ovat läheisiä. Pariskunnan keskustelu jatkuu aiheiden vaihtuessa nopeaa tahtia. Mies on pariskunnan rauhallinen osapuoli, jonka tehtävänä on kuunnella ja lohduttaa vaimoaan. Näytelmän lopussa ovelle koputtaa lumiauran kuljettaja, joka ilmoittaa että pariskunnan tytär on menehtynyt.

Näytelmän teeman löytäminen aiheutti minulle ongelmia. Mielessäni kävi itsesääli, vanhemman kyvyttömyys tai katkeruus. Loppujen lopuksi ajattelen katkeruuden kuvailevan parhaiten tekstiä. Naisen vaikea suhde läheisimpään johtuu hänen omasta katkeruudestaan. Hän ei pysty antamaan anteeksi sitä ettei isä ollut lapsena kotona. Hän ei voi hyväksyä sitä että hänen lapsensa eivät ole kuin hän. Heidän välillään oleva ”seinä” on katkeruus.

Ennen lukemista minulla ei ollut suuria odotuksia. En ollut aikaisemmin lukenut suomalaisia näytelmiä, joten odotin tekstiltä suomalaisille tyypillistä surullista ja raakaa tunnelmaa. Minulla oli tarkka mielikuva, että Seinät kertoisi katkeroituneen mummon sotamuistelmista. Mielikuvani katkerasta naisesta osui oikeaan, mutta kaikesta muusta olin väärässä.

Lukemisen jälkeen en tiedä mitä mieltä olen näytelmästä. Se oli hyvin kirjoitettu ja kiinnostava kokonaisuus, mutta tarina eteni hitaasti. Alun hitaus ja yksinkertaisuus sai odottamaan suurta käännekohtaa, mutta olin pettynyt kuinka käännekohta tapahtui – aivan lopussa. Lapsen menehtyminen oli odotettavissa alusta lähtien ja minun lukijana täytyi valmistautua siihen koko tekstin ajan. Näytelmä oli hieman ennalta-arvattava, mutta hahmot olivat todella kiinnostavia.

Vaikka lukukokemus ei ollut ruusuilla tanssimista, pidin Siekkisen teosta hyvänä näytelmänä, joka voisi toimia myös teatterin lavalla.

Runokokoelma: Pieni Runokirja // Marjut Nissinen

Valitsin luettavakseni Petri Vaittisen kirjoittaman runokokoelman Pieni Runokirja, joka on julkaistu vuonna 2011. Teokseen on koottu tunnettujen kirjailijoiden 150 suomalaista klassikkorunoa, jotka käsittelevät rakkautta, kuolemaa sekä elämää ylipäätänsä. Vertauskuvana runoissa toimii luonto.

Pienen runokirjan runot ovat pääosin perinteisiä, runomittaisia runoja, joista on havaittavissa säkeiden lopussa esiintyvät loppusoinnut. Runojen pituus vaihtelee aina puolesta sivusta yhteentoista sivuun saakka. Runokokoelman runot on jaettu kuuteentoista eri aihealueen runoihin, jonka ansiosta kirja on selkeä ja helppolukuinen. Sitä on mukava lukea myös siksi, että siihen on koottu yhden kirjailijan sijaan monen eri kirjailijan kirjoittamia runoja. Kirjan runoissa käytetyt ilmaisut tekivät runosta kuitenkin hieman tylsän ja joistakin runoista jopa vaikeasti ymmärrettävän.

Runokokoelman runot on ryhmitelty omiin lukuihin niiden aihealueen perusteella, joita ovat esimerkiksi ”onnelliset” ja ”myrskylintu”. Vaikka runot onkin jaettu omiin lukuihin, samat aiheet kuitenkin toistuvat runoissa koko teoksen läpi. Kaikki runot käsittelevät nimittäin jollakin tapaa muun muassa kuolemaa ja luonnon mahtavuutta.

Kirjan runojen laulunomaisesta ja vanhanaikaisesta kielestä huolimatta runot ovat mielestäni hyvinkin ajankohtaisia. Niistä jokainen kuvaa elämää –ja kuolemaa todella realistisesti asioita kaunistelematta, mutta silti hyvin sielukkaasti.

Kun kuulin, että saamme tehtäväksemme lukea eri kirjallisuudenlajeihin kuuluvia teoksia, tiesin heti, että aion lukea juuri tämän kirjan. Minun on nimittäin pitänyt lukea kyseinen kirja jo kauan aikaa sitten ja ilahduin, kun sain kuulla, että nyt siihen tulisi sopiva tilaisuus. Olen halunnut myös jo pitkään lukea runokokoelman, jossa olisi absurdien runojen sijaan perinteisiä, hieman vanhanaikaisia runoja. Kirja täytti kaikin puolin odotukseni. Kirjan runot olivat hyviä ja tunnettujen suomalaisten kirjailijoiden, esimerkiksi Eino Leinon ja Aleksis Kiven kaltaisten henkilöiden kirjoittamien teoksien ansiosta yleissivistäviä. Suosittelen kirjaa kaikille luettavaksi.

Halusin vielä loppuun laittaa oman suosikkirunoni Pienestä Runokirjasta. Kirjaa lukiessani törmäsin moneen hyvään runoon, mutta mielestäni Edith Södergranin runo Elämä on niistä mielestäni kaikkein osuvin kuvaamaan koko runokokoelmaa niin rakenteellisesti kuin aiheellisestikin.


Elämä
Minä, oma vankini sanon näin:
elämä ei ole kevät, vaaleanvihreään samettiin puettu,
eikä hyväily, jonka saamme harvoin,
elämä ei ole päätös lähteä
eikä kaksi valkoista kättä, jotka pidättävät.
Elämä on ahdas kehä, jonka vankeja olemme,
näkymätön piiri, jonka yli emme koskaan astu,
elämä on läheinen onni, joka kulkee ohitsemme,
tuhannet askelet, joita emme kykene astumaan.
Elämä on halveksua itseään
ja maata kaivon pohjalla hievahtamatta
ja tietää, että ylhäällä paistaa aurinko
ja ilmassa lentävät kultaiset linnut
ja nuolennopeat päivät kiitävät ohi.
Elämä on viitata lyhyet hyvästit ja mennä kotiin ja nukkua…
Elämä on olla muukalainen itselleen
ja uusi maa jokaiselle muulle, joka tulee.
Elämä on laiminlyövä oma onnensa
ja työntää luotansa ainoa hetki,
elämä on uskoa olevansa heikko eikä tohtia.
Edith Södergran

Runokokoelma: Runo vieköön // Tuovi Mykkänen

Lukemani runokokoelman on kirjoittanut joukko suomalaisia nuortenkirjailijoita ja runoilijoita. Runot ovat siis tarkoitettu nuorille. Valitsin tämän teoksen osittain sen takia, koska niitä on helppo ymmärtää. Pidin kokoelmasta paljon ja runot olivat mielenkiintoisia. Toisaalta oli myös runoja joita en ymmärtänyt ollenkaan.

Kokoelman runot ovat ulkoasultaan hyvin erilaisia. Yllätyksenä minulle tuli viisi Jyrki Heikkisen runoa, jotka oli kukin yhdellä kirjan aukeamalla piirrettynä. Niissä oli yksittäisiä säkeitä ja ne olivat hieman sekavia. Heikkisen runoja oli mielestäni vaikea ymmärtää. Osa kokoelman runoista on hyvin pitkiä ja niissä ei ole runomittaa. Joissakin taas on vain yksi kolmen säkeen säkeistö.

Kokoelmasta jäi mieleeni yksi runo. Sen on kirjoittanut Tittamari Marttinen ja runon nimi on Yllytyshullut. Siinä on kuitenkin kaksitoista säkeistöä joten en laita sitä tähän tekstiini. Runo kertoo tytöistä ja siitä millaista heidän elämänsä on. Runo kuvaa hyvin ja osuvasti tyttöjä, mutta yleisellä tasolla. Jokainen on erilainen eikä itseään tarvitse muokata mihinkään tiettyyn muottiin. Runon seitsemännessä säkeistössä tämä yleistettävyys näkyy hyvin: Tytöt jauhavat purkkaa // ja lisäävät väriä ripsiin, // ne lataavat elämänsä iPodiin // ja sähkökadun galleriaan // ja läppärin ruudulle, // kaikkien katsottavaksi ja kuunneltavaksi.

Lukemani runo on kertova runo, jossa puhuja kertoo tytöistä. Joissakin säkeistöissä yksi säe on sisennetty ja säkeistöt ovat eri pituisia. Runo on siis vapaamittainen eikä siinä ole loppusointuja. Marttisen runo on hauska ja sitä ei pidä ottaa liian vakavasti.

Runokokoelma: Löytötavaraa lukuhaluttomille // Marja-Leena Koponen

Luin Günter Grassin runokokoelman, jonka nimi oli Löytötavaraa lukuhaluttomille. Runot käsittelevät sekalaisia aiheita ja ovat keskenään tyyliltään erilaisia. Jokaisella aukeamalla on yhdestä viiteen runoa ja sivun kokoinen kuva. Jokaisessa kuvassa on saksan kielen sanoja, jotka liittyvät runoon tai sitten kuvan päällä on sama runo, kuin viereisellä sivulla. Joka tapauksessa käsialasta on vaikeaa saada selvää ja en osaa saksaa, joten teksti on vain kuvien tiellä.
Lähes kaikkien runojen mitta on kolmesta viiteen riviin. Osassa runoista tämä pituus toimi, mutta minun oli vaikea ymmärtää joidenkin runojen ideaa muutamasta rivistä. Lyhyisiin runoihin ei ehdi kehittyä kunnollista tarinaa, minkä takia lukeminen alkoi käydä peräti tylsäksi. Lähes kaikissa runoissa oli pohjalla jokin esine, kuten kynä. Monet olivat myös mielestäni abstrakteja ja vaikeita ymmärtää. Esimerkiksi hämähäkit kutoivat museoon verkkoja näytille ja kottikärryjen piti olla valmiina vain siltä varalta, jos vihamies tulisi joskus käymään kotona.
Muutamassa runossa esiintyi syvällistä pohdintaa. Pohdinnat liittyivät yleensä ihmisiin ja miten näemme ihmiset mukaan lukien itsemme. Niissä runoissa oli kaipaamaani tunnetta, jota olin pyrkinyt etsimäänkin. Sen sijaan monet arkisia askareita ja esineitä käsittelevät runot eivät juurikaan aiheuttaneet minussa minkäänlaisia tuntemuksia enkä saanut niistä mitään erityisempää viestiä.
Olin valinnut runokokoelman sen ison koon ja värikkään kannen perusteella. Jos olisin tiennyt sen sisällöstä etukäteen, olisin lainannut jonkin muun kirjan. En juurikaan osaa suositella kyseistä kirjaa kenellekään. Voi kuitenkin olla, että joku muu pystyy löytämään runoista paremmin niiden merkityksiä kuin minä.

Sarjakuvakokoelmat: Lucky Luke 1980--> // Joona Nieminen

Päätimpä ottaa luettavaksi neljä kappaletta Lucky Luke -sarjakuvia, koska en muista, milloin viimeksi olisin lukenut vastaavan tyylisiä teoksia. Kussakin kirjassa oli kolme sarjakuvaa, jotka kertoivat erilaisista tapahtumista ympäri villiä länttä. Sarjakuvat on tehnyt Morris -nimellä kulkeva henkilö. Lisäksi mukana on ollut myös Vicq, De Groot, Fauche & Léturgie.
Kirjat olivat mielenkiintoista luettavaa ja voisin lukaista ne läpi myös myöhemminkin. Tyyliltään ne olivat hieman erilaisempia, kuin esimerkiksi Aku Ankka. Kirjat sisältävät huumoria ja ehkä myös muutaman kohdan, jotka ei ole sitä varten tehty. Päähahmona on siis varjoaankin nopeampi Lucky Luke. Hään on yksinäinen cowboy, jolla on hepoinen nimeltään Jolly Jumper. Jokainen sarjakuva päättyy, kun Luke ratsastaa kohti auringonlaskua laulaen I'm poor lonesome cowboy and a long way from home.

Juice Leskisen runokokoelma Kosket // Topi Laitinen

Juice Leskisen runokokoelma Kosket

Löysin kyseisen kirjan melko helposti kirjastosta, kun olin jo alun perin aikonut lukea jonkun Juice Leskisen teoksista. Olen lukenut hyvin vähän runokokoelmia ja siitäkin syystä valitsin runokokoelman luettavaksi.
Odotin kirjan olevan viihdyttävä ja omalaatuinen, kuten olin aikaisemmin kuullut Leskisen runojen olevankin.
Kirja vastasi aika paljon odotuksiani, runojen merkitysten ymmärtämisessä oli välillä melkoisesti miettimistä, mutta runoissa oli välillä myös käytetty vähän huumoriakin.
Kyseinen runokokoelma oli melko nopeasti luettava. Runokirja oli kaunokirjallisuudenlajina melko vieras minulle ennen tämän kirjan lukemista. Kirjan luettuani se ei kylläkään muuttanut käsitystäni runoista paljoakaan, odotin niiden olevan aika samanlaisia mitä ne kirjassa olivatkin.
Runojen ulkoasu oli alati vaiheleva: tekstejä oli muokattu erilaisiin muotoihin kirjan sivuille ja niitä oli eri pituisia.
Kirjan alussa Leskinen sanoo ettei kadu mitään tekemisiään, sitten runoissa Leskinen kertoo minäkertojana omasta rakkaastaan. Seuraavaksi hän kertoo matkastaan Eurooppaan, jonka jälkeen runoissa kerrotaan hänen sairaala-ajoistaan. Viimeisenä kirjassa on runoja, joissa kuvaillaan mummoja ja kerrotaan heistä. Vihoviimeisenä on runo jossa Leskinen kertoo siitä, että hän on tehnyt hyviä asioita ja on ansainnut siten hyvien asioiden tapahtuvan.
Useimmissa kirjan runoissa on kertojana Leskinen itse ja tapahtumat ovat osaksi tositapahtumista tehtyjä, kuten Leskisen sairaalaajoilta tehdyt runot ja Euroopan matka. Joissakin runoissa on myös kaikkitietävä kertoja. Teoksessa on muun muassa vapaarytmisiä- ja vapaamittaisia runoja, runoissa on välillä tietyllä kaavalla olevia lauseenmittoja, joka tekee runolle tietyn muodon kirjan sivulle, mutta suurimmaksi osaksi kirjan runot ovat vapaamittaisia eikä niissä ole loppusointuja, runot ovat tyyliltään moderneja.

Runoteos: Parasta sinulle // Jenni Kauppinen

Valitsin luettavakseni Anna-Mari Kaskisen ja Päivi Maanaviljan runoteoksen ”Parasta sinulle”. Teoksen ällistyttävän kauniit puutarhan kukkien maalaukset ja kevyet, sekä pehmeät runot ovat ihana pari, ja ne yhdessä loivat upean teoksen, niin sanomaltaan, kuin ulkonäöltäänkin.

Runoteoksessa on vähän runoja ja useimmat niistä ovat vain alle kymmenen säkeen mittaisia, mutta nimenomaan tällainen yksinkertaisuus miellytti minua. Runoja on yhteensä 22 ja useimmat niistä ovat vapaamittaisia ja -rytmisiä. Vain muutamassa runossa on loppusoinnut, mutta kuitenkaan selvää rytmiä ei missään ole.

Teemat ja aiheet pysyvät samalla alueella: lähimmäisenrakkaus ja ystävyys ovat hyvin keskeisiä, sekä lohdutus. Runot olivat rohkaisevia ja iloisia, mutta joukossa oli myös haikeita ja myös todella tulkinnanvaraisia runoja. Koko runoteoksen pääteemoiksi voisin valita ihmisyyden ja ystävyyden. Runoja on helppo lukea, koska ne ovat teemoiltaan samankaltaisia ja näin täydentävät toisiaan. Kuitenkin jotkin kielikuvat olivat hankalia hahmottaa ja kirjan lukeminen vaatii hyvää mielikuvitusta, jotta saisi parhaan lukuelämyksen. Runojen sanavalinnat ja kielikuvat olivat kukkateemaisia ja todella luonnonläheisiä. Tämän vuoksi teoksesta tuli hyvin tärkeä minulle, koska kukat ja luonto on aina jaksanut kiehtoa minua.

Runon ääni oli aina sama, jolloin kirjoittaja kertoo lukijalle kuvaillen ja vertauskuvallisesti maailmasta ja sen aiheuttamasta kärsimyksestä ja siitä kuinka tärkeä lukija on kirjoittajalle. Kuitenkin itse en osannut ajatella ääntä sillä tavalla, koska sain kirjan lahjaksi, ja siten ajattelin äänen eri tavalla. Teos on täydellinen lahja ystävälle, koska kirjoittaja puhuttelee lukijaa. Tällä tavoin lukija voi ajatella runot niin, että lahjoittaja puhuisi hänelle. Tämäkin vaikutti vahvasti lukuelämykseeni.

Vaikka luin teoksen monta kertaa läpi, en siltikään osannut valita yhtä suosikkia. Tässä ovat kaksi ehdotonta suosikkiani, joista molemmat tekivät minuun vaikutuksen sanavalinnoilla ja tunnelmallaan.


”Puutarhan ylpeys
kuninkaallinen kukka,
uljas oranssi.
Pidä hatusta kiinni.
Kohta lakastuu lehti”



”Te ette tunne
metsän salaisuuksia
puiden lauluja
satakielen sanoja
yön kätkettyä kieltä.”

Novellikokoelma: Ahneet ja viattomat // Heidi Vauhkonen

Olen elämässäni lukenut hyvin vähän novelleja. En koskaan koe pääseväni "sisälle" novelliin. Novellin henkilömäärä on jo niin pieni, eikä se vie henkilökuvausta kovin pitkälle, joten minun on ollut vaikea löytää samaistumisen kohdetta novellista, sen vuoksi koen jääväni novellin ulkopuolelle. Tämän vuoksi tulkinnasta on tullut vaikeaa ja novellit eivät ikinä ole päässeet suosiooni. Halusin kuitenkin haastaa itseni ja valita luettavakseni novellikokoelman.

Minun luettavaksi novellikokoelmakseni valitsin tutun kirjailijan Joonas Konstigin kirjoittaman Ahneet ja Viattomat. Kirja koostuu 14:sta novellista. Se on Konstigin esikoisteos. En ole asettanut novelleille ennakko-odotuksia tai tavoitteita, asetin ne itselleni lukijana. Toivoin pystyväni kehittymään minulle vaikean kirjallisuudenlajin tulkitsemisessa.

Konstigin novellit aiheeltaan ovat kuvauksia parisuhteista, rakkaudesta. Keskeisiä teemoja ovat seksuaalinen ahneus ja sympaattinen viattomuus. Kaikkien novelleiden henkilöt havannoivat ja tarkkailevat ympärillä olevaa maailmaa ja omaa paikkaansa siinä.

Koin, että novelleiden olennaisen viestin välittymiseen lukijalta vaaditaan tarkkaa keskittymistä. Novellit jättivät mielikuvitukselle paljon tilaa.

Kirjan dialogi oli mielestäni Konstigin vahvuus. Kirjailijalla oli taitoa kuljettaa kertomusta eteenpäin pelkillä vuorosanoilla.

Osa novelleista oli puhuttelevia, mutta kokonaisuutena kirja ei minuun suurta vaikutusta tehnyt. Aiheeltaan novellit olivat kuitenkin kiinnostavia ja ne tarjosivat herättäviä lukukokemuksia. Novellikokoelma oli parempi lukukokemus aikaisemmin lukemiini novelleihin verrattuna. Uskon siihen vaikuttaneen Konstigin helposti ymmärrettävän kielen ja oman kehitykseni lukijana. Kirjan myötä opin täyttämään kirjailijan jättämät aukot omalla mielikuvituksellani.

SARJAKUVAKOKOELMA/ SIMPSONIT-NAURUPOMMI // JENINA RAHKOLA

Valitsin runokokoelman rinnalle tämän sarjakuvakokoelman, vaikka sarjakuvat eivät luo minuun erityistä vaikutusta. Simpsonit - Naurupommi on julkaistu vuonna 2007. Kirja ei ole alkuperäisesti kirjoitettu suomeksi, joten Henrik Laine on kääntänyt tämän suomen kielelle. Kirjan alkuperäinen nimi on Simpsons comics belly buster. Kirjan on julkaissut Readme.fi.

Kirjassa esiintyy tunnetun springfieldin rakastettavat ja vähemmän tykätyimmät hahmot. Nämä hahmot seikkailevat tässä ihan ensimmäisessä Simpsonit - sarjakuvakirjassa. Kirjassa on monia eri sarjakuvia ja monia eri aiheita, joka oli mielestäni erittäin hienoa. Kiinnostus pysyi yllä sarjakuvien ajan, koska ne oli jaoteltu eri osiin.

Sarjakuvat on piirretty hyvin selkeästi ja värejä on käytetty rutkasti. Värit antoivat suurta plussaa koko kirjalle, koska värikkäät kuvat innostavat paneutumaan kirjaan paljon tarkemmin. Minulle ainakin värillisten sarjakuvien lukeminen on paljon helpompaa, kuin värittömien. Oma mielipiteeni kuvista ja niiden teksteistä ovat sekä positiivia, että negatiivisia. Joitakin yksittäisiä kuvia oli täytetty liikaa puhekuplilla, joten itselleni niiden seuraaminen oli hankalampaa kuin ne joissa puhekuplia oli vain pari kappaletta. Tämä on kuitenkin vain lukijasta itsestään kiinni.

Valitsemalleni sarjakuvakirjalleni tyypillinen piirre on vitsit. TV- sarjoissa Simpsonit esiintyvät myös hauskuuttamassa ihmisiä ja tämä sama piirre esiintyi tässä kokoelmassa. Tämä piirre on kanssa yksi positiivisista kohdista, koska itse henkilökohtaisesti tykkään lukea vitsejä.

Kirja oli kokonaisuudessaan hyvä. Tykkäsin lukea sitä, mutta sarjakuvat eivät vielä kovin innostaneet minua. Haluisin kumminkin poiketa vanhasta ja ottaa semmoisen kirjan, joka ei aina ole vaihtoehtona ykkösenä. Suosittelisin kirjaa enimmäkseen nuorisolle, mutta vanhemmatkaan ihmiset eivät ole pois suljettuja! Kirjassa on kumminkin humoristisia kohtia, jotka saattavat viihdyttää myös aikuisia.

Kirsi Kunnas: Kaunis hallayö - runokokoelma // Annika Rauhanoksa

Kirsi Kunnaksen Kaunis hallayö on vuonna 1984 julkaistu runokokoelma. Kunnas on julkaissut aiemmin viisi muuta runokokoelmaa. Tämä kokoelma pitää sisällään monen aiheisia runoja. Se on jaettu kuuteen eri osaan, jotka kaikki pitävät sisällään hieman eri aiheisia runoja. Pää aiheina toimii valo ja pimeys, muutokset, kuolema, elämä, unet, luonto, sekä epäselvä ulottuvuus. Runojen keskimääräinen vaihtelee kolmesta kahdeksaan riviä. Runot on sijoitettu vasempaan ylälaitaan. Se saa huomion juuri yhteen runoon kerrallaan. Muuten sivu on tyhjä ja luo tilavuuden tuntua, eikä näytä tökerösti ahtaaksi tungetulta.

Runoissa ei esiinny riimejä eikä loppu- tai alkusointuja (tai esiintyy hyvin vähän). Ne ovat kertovia tai absurdeja, vertauksia ja kuvailevia sanoja on paljon. Joisakin runoissa on esillä myös toistoa. Runon puhuja on joko itse mukana runon tapahtumissa tai on täysin ulkopuolinen. Monien kokoelman runojen rytmi on vaihteleva eikä säännöllinen tai kaavamainen. Lukiessa tuli väistämättä mieleen mikä mahtaa olla runojen lausumisen rytmi.ÄÄnet runossa ovat melko levollisia ja neutraaleja ääniä. Niistä ei heijastu viha tai kiire. Ja siksi runoja olikin miellyttävää lukea.

Kyseinen runokokoelma oli ensimmäinen runokokoelmani jonka olen lukenut kannesta kanteen, yllätyin positiivisesti. Kokoelma oli toimiva ja aiheet sitoutuivat kuitenkin hyvin yhteen sanavalintojen ja tunnelman, sekä tyylin ansiosta, vaikka niiden aiheet vaihtelivat aika paljon. Kaikissa näkyi silti tämä lunto aihe ja kokoelman nimestä ilmi tullut kaunis hallayö. Runoja oli mukava lukea, mutta minun täytyi monesti jäädä miettimään runo kerrallaan sen sisältöä tarkemmin.

Kokoelmassa oli mielestäni monia hyviä runoja, joten valinta oli hankala. Valitsin kuitenkin yhden mainion runon, joka jäi mieleen, ehkä sen mielenkiintoisten kielikuvien ja vertausten takia.



Olemmeko vastauksia toinen toisissamme
niin kuin puu itseään kerraten on
vastaus itselleen
oksien kuurosokeassa hapuilussa
kuulla valon
syvät äärettömän syvät kielet
ja soida niissä
korkean vastasoinnun voimana
niin hitaana äänenä
että se on väri
niin että
vihreä minussa on sinussa kevät
ja keltainen sinussa minun syksyni
ja talven enteenä meissä
valon poissaolo.

Ismo Alanko: Rakkaus on ruma sana - runokokoelma //Roosa Kouvalainen

Ismo Alangon runokokoelmaan Rakkaus on ruma sana (2004), on koottu Alangon, Hassisen koneen ja Sielun veljien laulujen sanoja ja niiden luonnoksia. Teoksessa on myös muutama lyhyt tarina Ismo Alangon elämän varrelta ”välipalaksi”. Runoissa on paljon syvällistä sanomaa rakkaudesta miehen näkökulmasta. Alanko ei säästele sanojaan kertoessaan, kuinka rujoa ja raakaa rakkaus voi olla. Runsas alkoholin käyttö, taiteilijan ura ja rakkauden kaipuu tulee esille suurimmassa osassa hänen runojaan.

Runojen mitta on noin sivu, joskus pidempiä tai vain muutaman säkeen mittaisia. Säkeet ovat tiiviitä ja riimejä ei ole kovinkaan monissa runoissa. Lyhyet säkeet luovat osaan runoista intensiivisen sävyn ja auttavat lukijaa rytmittämään lukemista. Yksi säe myös kertoo vain yhden asian, joka selkeyttää runoa.

Kaikissa runoissa puhuja on Ismo Alanko, hän kertoo asiat omasta näkökulmastaan eikä käytä toisia persoonia. Kielikuviakaan ei ole säästelty, vaan Alanko käyttää niitä ahkerasti ja luovasti runoissaan.

RAKKAUS RAATELEE

Kauniit sanat kalpeat, kuulaat maisemat
askelta lumessa lämmittää, kun uskaltaa koskettaa
en enkeliks sua tiennut, kunnes näin sun hauraat piirtees
En tiennyt et sua rakastan ennen kun näin sun siipes

Kirkkaat silmät samenevat, on puhtaus haihtunut unelma,
Rumuus vaipuu kasvoihin, olen epätodellinen.
Rumuus iholtani kumpuaa kun rakkaus ränsistyy,
kenen syy?
Sama se, ihan sama

Mä olen ruma, rakkaus raatelee
ja nuo kauniit, kuumat vuodet
Mä olen ruma, rakkaus raatelee
ja nuo viisaat, villit vuodenajat
Mä olen ruma, ei rumat saa rakastaa
mutta rumuutta rakkaus janoaa
Mä olen kauniissa lasissa puoli litraa
ja kaipa amor mut joskus kulauttaa
mä olen ruma, rakkaus raatelee


Kyseinen runo jäi mieleeni, koska se kertoo aidosti ja säästelemättä pahojakaan asioita rakkaudesta. ”Rakkaus raatelee” esiintyy useissa kohdissa runoa, ja se kuvaa Alangon kokemia pettymyksiä rakkaudesta erinomaisesti. Se myös tiivistää kokoelman runojen teeman mainiosti yhteen pakkaukseen ja saa lukijan miettimään käsitteen ”rakkaus” uudelleen. Onko rakkaus sittenkään pelkkää ruusuilla tanssimista, vai kuuluuko siihen myös kyseisen kukan piikin pistot?

Sarjakuvakokoelma: B.Virtanen // Roosa-Maria Liimatainen

B.Virtanen on Ilkka Heilän kuvittama suomalainen sarjakuva. B.Virtasta on alun perin julkaistu sanomalehdissä yhden rivin strippeinä, jossa kussakin on ruutuja noin yhdestä kolmeen. Ilkka Heilä on myös julkaissut sarjakuvaa monirivisenä ns. "sunnuntaisarjana". Sarjakuva keskittyy enimmäkseen päähenkilön B.Virtasen työelämään. Heilän sarjakuville on tyypillistä se, että ne liittyvät tiiviisti aina toisiinsa eli sarjakuvat etenevät loogisesti eteenpäin sivu sivulta. Itse sain sarjakuvasta sellaisen vaikutelman, että stripit etenevät tarinanomaisesti eteenpäin. Sarjakuvat antavat myös avoille pähkäilyä. Kuten jo aikaisemmin mainitsin sarjakuvat voivat edetä samalla teemalla jopa parikin sivua joten välillä saa miettiä liittyvätkö stripit toisiinsa vai eivät. Yleisemmin sarjakuvat etenevät yhdellä teemalla yhdestä stripistä useampaan, mutta välillä strippien välillä voi olla sarjakuva jolla on ihan erilainen teema. Sarjakuvat ovat kuvitukseltaan hyvin yksinkertaisia ja mukaan mahtuu sekä värillisiä, että mustavalkeita sarjakuvia.

Mielestäni sarjakuvat ovat hyvin helppolukuisia ja ne ovat omalla tavallaan hauskaa luettava. Eikä noin 100 sivua olevan sarjakuvakokoelman lukemiseen mennyt paljoa aikaa. Mukavan lisän sarjakuviin toi niiden pituus ne ovat sopivan pitkiä eivätkä pysähdy niin sanotusti kuin seinään. Mielenkiintoista sarjakuvissa oli se kuinka niin arkisella asialla eli työelämällä pystyttiin tuomaan sarjakuviin omanlaista hauskuutta. Sarjakuvissa myös mielestäni pyritään tuomaan esiin se millaista työn tekeminen voi huonompinakin päivinä mahdollisesti olla. Suosittelen kyllä lämpimästi B.Virtasen sarjakuvia myös muillekin luettavaksi.

Runokokoelma: Suvi Ahola ja Satu Koskimies, Joka tytön runokirja / Kaisa Vikki

Luin Suvi Aholan ja Satu Koskimiehen toimittaman runokirjan Joka tytön runokirja. Sen on kustantanut Tammi vuonna 2006. Kirjassa käydään läpi koko naisen elämän runsaus. Runokokoelma jakaantuu yhdeksään osaan, joissa jokaisessa on erilaisia aiheita. Runojen tekijät ovat osittain itselleni tuttuja, mutta joukossa on myös oudompia nimiä.

Ensimmäinen osa Lettinauha karkaa tuuleen koostuu 13 runosta. Runot kertovat siitä, minkälaista on olla tyttö ja erityisesti tämä osa kertoo tyttöjen tyypillisista leikeistä ja lapsuudesta. Mielestäni tyttöjen leikkejä kuvaa parhaiten Tittamari Marttisen runon Tyttöjen leikit (2005) säkeistö: "Sormet täynnä sormuksia / pikkutytöt leikkivät barbeilla ja bratzeilla,".

Toinen osa on nimeltään Tytölle kasvaa villieläinsilmät ja osassa on 23 runoa. Runot kertovat nuoruudesta, ulkonäköpaineista ja tyttöihin kohdistuvista odotuksista sekä heidän vastalauseistaan. Mielestäni ulkonäköpaineet ovat hyvin esillä ja itse pidän Vilja-Tuulia Huotarisen runokoelmassa vuonna 2004 julkaistussa runossa , joka alkaa: "On tyttöjä, jotka oksentavat ruokailun jälkeen / ja toisia, jotka pitävät heidän hiuksistaan kiinni. / "

Seuraava osa on nimetty seuraavasti: Äiti, äiti, minun osoitteeni on metsä vain. Se koostuu 12 runosta, jotka kertovat tulevaisuudesta ja useissa runoissa on puhetta äidille, äidiltä tai äidin kanssa. Ne kertovat äidin rakkaudesta ja siitä, että äiti ottaa aina vastaan lapsen maailmalta palatessaan.

Osa Jo nyt minä ritarin silmät näin koostuu 19 runosta, joissa osion otsikon nimen mukaan kerrotaan tulevaisuudesta miehen seurassa, rakkaudesta ja sen odotuksesta. Yksi runo on jopa otettu Raamatusta Laulujen laulusta. Muutamassa runossa aiheena ovaat häät ja annetaanpa yhdessä jopa ohjeita parilliseen elämään.

Seuraava osio kertoo nimensä Kuin jumala on tuo mies mukaisesti 46 runossa miesten kauneudesta ja lumoavuudesta, mutta myös heidän pimeästä puolestaan, kuten pettämisestä. Suuresta runojen määrästä voi päätellä, että suurin osa kirja runoista on rakkausrunoja. Joskus on vaikea nähdä rakastamassaan henkilössä huonoja puolia, mutta lopulta ne selviää, mikä käy hyvin ilmi Anni Sinnemäen runossa Minä rakastan sinua mutten toimiasi (2003) säkeistössä: "Minä rakastan sinua / mutten toimiasi / me emme sovi yhteen / siinä vaiheessa kun minä / sidon lyhteen / sinä makaat pellon laidassa / ja nukut päiväunia".

Kuudennessa osassa Voin lasten suojaksi rakentaa vain lauluni lehtimajan kerrotaan äidin näkökulmasta. Suurin osa runojen (13)kertojista ovat äitejä, jotka puhuvat pienille lapsillensa ja vauvoillensa. Gabriela Mistralin runo Tuutulaulu (1957) kertoo äidin rakkaudesta, jota voi verrata meren ja tuulen hyväilyyn sekä Jumalan huolenpitoon.

Seuraavassa osassa Olen malja kaikkien naisten kunniaksi, koostuen 49 runosta, kertoo naiseudesta ja siitä, mitä miehet tuntevat naisia kohtaan. Se on ylistys naisille, mutta mukana on myös negatiivisia tunteita, kuten erään runon otsikko Viha ilmoittaakin.

Toiseksi viimeinen osa on nimetty Hän kulki toisen kanssa ja itse sen näin! ja se koostuu 26 runosta. Runot kertovat surusta, kaipauksesta, hylätyksi tulemisesta ja rakastamisen vaikeudesta. Näitä tunteita on muun muassa esitetty balladien muodossa. Jo ennen runon lukemista tulee helposti mielikuva surusta joidenkin runojen otsikoista, kuten Ikävä, Jäähyväiset ja Huokaus.

Viimeinen osa on nimeltään Tyttärilleen he suovat kukkimisen ilon. 30 runoa kertoo entisaikaisesta nuoruudesta, vanhuudesta ja kuolemasta. Vanhemmat naiset toivovat nuoremmille parempaa elämää ja hyvää tulevaisuutta.

Runot ovat pääasiassa modernia runoutta. Itse pidän enemmän perinteisestä runoudesta, mutta nyt luettuani modernia runoutta olen huomannut, että asioita on joskus helpompi esittää syvällisemmin modernin runon keinoin.

Itse suosittelen kaikkia lukemaan tämän runokokoelman, koska vaikken itse lue usein runoja, tämä oli positiivinen kokemus. Lisäksi kirja sopii myös lukijalle, joka ei lue kovin nopeasti, koska kirja on mielestäni melko nopealukuinen.

Näytelmä: Huomenna hän tulee // Anni Karhunen

Samuel Beckettin kirjoittama näytelmä Huomenna hän tulee on julkaistu ensimmäistä kertaa ranskankielisenä vuonna 1949. 1950-luvun puolivälissä näytelmää on käännetty muillekin kielille.

Näytelmää pidetään nykyään eräänä vuosisatamme suurimpana klassikkona. Valitsinkin Huomenna hän tulee -teoksen takakannen perusteella, jossa näytelmän kerrotaan olevan merkittävä teos.

Näytelmä kertoo kahdesta köyhästä miehestä, Vladimirista ja Estragonista, jotka odottavat salaperäistä ja tuntematonta Godotia kahden päivän ajan. Miehet istuvat puun alla odottamassa ja keskustelemassa koko näytelmän ajan. Välillä he saavat seurakseen toisen parivaljakon, Pozzon ja Luckyn, jotka kulkevat puun ohitse monta kertaa.

Näytelmässä on mielestäni selvästi kyse odottamisesta, koska se on ainoa asia, mitä näytelmässä tapahtuu. Tapahtumat kulkevat sujuvasti eteenpäin, mutta tapahtumaketjut ovat omituisia. Näytelmä on jollakin tapaa absurdi; aina, kun on saamassa kiinni juonesta tai miesten välisestä keskustelusta, tapahtuu jotakin mikä kääntää koko tilanteen päälaelleen.

VLADIMIR Kyllä meillä on ihana ilta.
ESTRAGON Unotumaton.
VLADIMIR Eikä se ole vielä lopussa.
ESTRAGON Ilmeisesti ei.
VLADIMIR Se on vasta alussa.
ESTRAGON Tämä on kauheaa.
VLADIMIR Pahempaa kuin joulunäytelmä.
ESTRAGON Sirkus.
VLADIMIR Kabaree.
ESTRAGON Sirkus.

Miesten keskustelut koostuvat lyhyistä ja yksinkertaisista virkkeistä. He hokevat lähes samoja asioita vuorotellen, hieman erilaisin sanamuodoin. Näytelmän dialogi on omalla tavallaan mielenkiintoista, sillä siihen täytyy keskittyä koko ajan, jotta ymmärtää mistä on kysymys. Jos tässä näytelmässä mistään edes on kysymys.

Jean Anouilh on kuvannut Beckettin näytelmää sanoin "Mitään ei tapahdu, kukaan ei tule, kukaan ei mene, kuinka hirveä näytelmä." Pystyn samaistumaan näihin sanoihin ainakin suurimmaksi osaksi. Jatkuva, loppumaton odottaminen on puuduttavaa ja surullista. Absurdius tekee näytelmästä kuitenkin hillittömän, mikä oli ehdottomasti positiivinen lisä lukukokemukseen.

Runokokoelma: Tule luo //Oona Piippo

Tule luo, on vuonna 1994 julkaistu runokokoelma ja sen ovat toimittaneet Katri Helena Kalaoja ja Panu Rajala. He ovat koonneet yhteen "suosikki runojaan ja laulujaan", jotka kertovat rakkaudesta. Välillä miehen ja välillä naisen näkökulmasta. Jotkut runot ovat todella syvällisiä. Jotkut taas pelkkää pintaraapaisua rakkaudesta.

Kirjan valitsemisessa tuli kiire, joten otin käteeni oikeastaan ensimmäisen runokirjan, joka tuli käteeni. Ensiksi ajattelin, että taas tämmöistä lässyn-lää rakkaus hömpötyksiä, mutta loppujen lopuksi olen ihan tyytyväinen siihen, että valitsin tämän kirjan.

Teoksessa on sekä soinnuttomia että soinnillisia runoja:
itket lintusi pesää
ja sen mennyttä, jo mennyttä kesää

Runon pituudet vaihtelevat yhdestä viiteen säkeistöön. Jotkut runot ovat muutaman rivin mittaisia, kun taas toiset aukeaman mittaisia. Useimmat runot käyvät monologia itsekseen. Joissain runoissa taas käydään dialogia. Yleensä puhujat ovat naisia.

Jos minua käskettäisiin valitsemaan tässä ja nyt lempirunoilijani, sanoisin Arja Tiaisen. Hänen runojaan oli tässä runoteoksessa. Ne olivat oikeastaan ainoita, jotka iskivät minuun jollain tavalla. Minun oli mahdoton valita näiden kahden välillä paras runo, joten laitan tähän molemmat:


Ei rakkaudessa ole valintoja.
Se on huima laskettu rinne, hyppy mäeltä.
Ja alastulo on aina yhtä epävarma.
Mutta lähteä pitää. Lähteä pitää.
Ilmassa olet yksin.

Joka sana on totta. Runo iski minuun kuin salama kirkkaalta taivaalta. Jotenkin vain pidän siitä. Voi olla, että oma kokoemukseni vaikuttaa mielipiteeseeni.

Toinen kokoelman erinomainen runo:

Me tuodaan metsästä sammalta,
kiveä ja pihlajanoksia
käpyjä, sieniä, raikas mieli
me haetaan vaikka joulukuusi keskellä kesää
jos oikein ottaa lujille
leivotaan uimahallin muotoisia piirakoita
kuljetetaan kaatosateessa ja se on hauskaa
kun ajattelee millaisessa maailmassa sitä on,
miten vähän loppujen lopuksi hauska maksaa.

Tästä runosta tulee yksinkertaisesti niin hyvälle tuulelle, ettei siitä voi olla pitämättä.

Runokokoelma: Ilman sinun rakkauttasi //Jasmin Vehmaa

Arno Kotron runokokoelma Ilman sinun rakkauttasi on julkaistu vuonna 2007. Runokokoelma sisältää kirjat Sanovat sitä rakkaudeksi (2003) ja Musta morsian (2005). Runokokoelmassa pohditaan parisuhdetta miehen että naisen näkökulmasta. Runojen teemana on rakkaus ja ihmissuhteet, jonka voikin jo aika hyvin päätellä runokokoelman nimestä. Runoja on helppo seurata ja lukeminen ei itsestäni tuntunut vaikealta. Rytmitys on melko samanlainen runoissa. Sanovat sitä rakkaudeksi runossa kuuluu miehen ääni ja Musta Morsian runossa naisen. Runokokoelmassa esiintyy myös hiukan englantiakin. Kotro on tehnyt teksteistä mielenkiintoisia koska ne ovat monille arkisiakin, pohditaan rakastaako toinen toistaan jne. Runojen tunteet ovat koskettavia ja runoista voi huomata että ne ovat yksityisiä ja mahdollisesti omakohtaisia. Musta morsian runossa tekstiä on kirjoitettu vähän eri tyylin kuten siinä on pidempiä säkeitä kuin Sanovat sitä rakkaudeksi runossa. Musta morsian on kuin vastaus Sanovat sitä rakkaudelle.
Eniten minuun kiinnitti huomio Sanovat sitä rakkaudeksi viimeiset säkeet, koska ne herättävät tunteita monella tapaa.

enää en toivo että rakastat
minut ehjäksi

riittää kun vihaat
minusta kaipuun pois

Runokokoelma: Joka tytön runokirja // Sanna Röynä

Valitsin luettavaksi Suvi Aholan ja Satu Koskimiehen toimittaman kokoelman suomalaisnaisten kirjoittamia runoja tytöille. Kirja tuntui olevan kuin toiselta planeetalta, sillä en koskaan ole mahtunut streotyyppisen tytön muottiin. Olin pienenä aina se tyttö, joka rymysi metsässä kaveripoikien kanssa, vaikka tykkäsi myös leikkiä prinsessaa jos siltä tuntui. Nautin silloin tällöin runojen lukemisesta ja niiden kirjoittaminen on todella mukavaa, mutta useimmat tämän kirjan runoista eivät tehneet minuun kovinkaan massiivista vaikutusta. Joukosta löytyi kuitenkin myös muutama runo, joista tykkäsin. Tässä esimerkki:

Olimme hetki sitten 
   kellotaulussa
olimme hetki sitten 
   nousemassa portaita
olimme hetki sitten 
   aikeissa halata
olimme hetki sitten
   jo suudelleet
hetki sitten
   hiukset heilahtivat
hetki sitten
   olimme lähteneet

-Riina Katajavuori: Painoton tila (1998)


Paksu kirja on jaoteltu yhdeksään jaksoon, joissa jokaisessa on oma teemansa. Nämä teemat ovat kaikki sidoksissa tyttöihin ja aiheita ovat mm. heidän kasvamisprosessinsa, rakkaus sekä äiti-tytär suhteet. Lisäksi mukana oli kirpeitä riimejä jätetyksi tulemisen tuskasta ja jopa vanhenemisesta. Joukossa on niin vanhoja kuin uusiakin runoja, laulujen sanoja ja sananlaskuja. Itse asiassa yllätyin positiivisesti löytäessäni joukosta Maija Vilkkumaan laulujen sanoja, jotka ovat minulle tuttuja kuin housujeni taskut. Pidän Vilkkumaan kappaleista juuri lyriikoiden vuoksi, ja hän on yksi monista suosikkiartisteistani suomalaisen musiikin joukossa.

Huokaisin syvään kun pääsin jaksoon, joka oli omistettu miehiä ihannoiville siirappisille rakkausrunoille.  En ole koskaan ollut sitä tyyppiä, joka voisi katsoa hyvällä kyseisen jakson otsikkoa: "Kuin jumala on tuo mies". Mitä ihmettä, pitäisiköhän tässä nauraa vai itkeä? Sain vuorostaan huokaista helpotuksesta, kun vastaan tuli seuraavassa jaksossa runoja, jotka muistuttivat, että naiset ovat vahvoja ja itsenäisiä ihmisiä, jotka eivät ole miesten riippukiviä.

Runoja lukiessani tulin kiinnitäneeksi huomiota, että hyvin monet niistä rikkoivat vahvoja oletuksia tytöistä ja päästivät paljon pintaa syvemmälle. Aiheet menivät välillä hyvinkin melankolisiksi, mitä en osannut odottaa kirjalta. Tässä muutama järisyttävä esimerkki:

-Äiti, äiti äiti! (Kuka minä olen?)
-Tässä kerkiä. (Sinä olet vastusta ja vaivaa, ruma rutisija
rutukirsti. Kuka tuommoisesta tykkää.)
-Tyhmä ämmä! (Minuun sattuu. Armahda minua!)
-Pääsisin jo pois tuommoisia kuulemasta. (Minutkin tapat.)
-Anna anteeksi! (Minä lupaan kuolla.)

-Anelma Järvenpää-Summanen: Valitse kohtalosi (2000)


Suosittelisin kirjaa heille, jotka haluavat ahmia rekkalastillisen erilaisia runoja, eivätkä pelkää yllättymistä.

Sarjakuvaromaani, Tintin seikkailut; Tintti ja Picarot // Krista Ruotsalainen

Belgialaisen sarjakuvataiteilija Hergen kirjoittama teos Tintti ja Picarot on ilmestynyt vuonna 1976.  Tintti ja Picarot kuuluu Tintin seikkailut  -sarjakuvakokoelmaan, johon kuuluu 24 eri teosta.

Keskeisimpiä hahmoja lukemassani teoksessa:

Tintti on teoksen päähenkilö. Hän on ammatiltaan toimittaja, vaikkei häntä teoksessa kyseisessä ammatissa nähdä. Tintiä kuvataan rehellisenä ja luotettavana henkilönä, joka näkyy esimerkiksi hänen sanoissaan ja teoissaan.

Kapteeni Haddock on yksi keskeisistä henkilöistä. Hän on entinen laivan kapteeni ja Tintin läheinen ystävä. Haddockin kielenkäyttö on rohkeaa, ja hänet kuvataan usein äkkipikaisena sekä helposti ärsyyntyvänä henkilönä. Haddock nautiskelee teoksessa runsaasti alkoholia, josta Tintti moittii häntä.

Milou on Tintin uskollinen valkea koira. Milou kulkee aina isäntänsä Tintin mukana. Tintti ja Milou ovat uskollinen parivaljakko ja he pelastavat monia tilanteita.

Professori Tuhatkauno on keksijä, joka kehittelee erilaisia keksintöjä. Hän on kuuro, joten sitä on käytetty hyväksi sarjakuvassa. Tuhatkaunolle puhuttaessa hän kuulee kaiken aina väärin, josta seuraa erilaisia väärinkäsityksiä ja kommelluksia.


Juoni

Tintti ja hänen koiransa Milou matkaavat Kapteeni Haddockin luo vierailulle, jossa saavat kuulla, että muun mussa heidän ystävänsä oopperalaulaja Bianca Castafiore ja etsivät Dupond ja Dupont ovat pidätteyinä. Heitä syytetään salaliittoteorian suunnittelusta, jonka tarkoituksena on San Theodorosin johtajan Tapiocan salamurha. Myös Tintin, Haddockin ja Tuhatkaunon väitetään olleen mukana salaliiton suunnittelussa, ja heidät kutsutaan San Theodorosiin vaihtamaan näkemyksiä syyttäjien kanssa.

Professori Tuhatkauno sekä Haddock matkustavat San Theodorosiin kaksin, sillä Tintti ei suostu lähtemään mukaan, koska tietää kutsun olevan jonkinlainen ansa. Maahan saapuneet vierailijat viedään heille varattuun majoituspaikaan, jossa heitä valvotaan ahkerasti. Asein varustettuja vartijoita sekä valvontakameroita on kaikkialla. Lopulta myös Tintti ja hänen koiransa Milou saapuvat maahan, sillä he eivät tahtoneet jättää ystäviään yksin. Heidän majapaikassaan työskentelevä herra nimeltä Pablo, jonka Tintti on pelastanut menneisyydessään kuolemalta paljastaa salaliittoteorian olevan pelkkä huijaus. Huijauksen avulla San Theodorosin salaisen poliisin päällikkö Espanjoksen tarkoituksena on kostaa Tintille menetykset, jotka Tintti on hänelle aiheuttanut.

Seuraavana päivänä Tintti, Milou, Tuhatkauno sekä Haddock viedään katselemaan suurta pyramidia. Pablo johdattaa nelikon pyramidin päälle, jolloin alhaalla syttyy sota Picarot-sissien ja vieraita tarkasti vahtineiden sotilaiden keskuudessa. Tintti, Milou, Tuhatkauno sekä Haddock pääsevät pakenemaan läheiseen viidakkoon, karkuun heitä vartioineilta sotilailta. Viidakossa heitä odottaa kenraali Alcazar, joka vie nelikon hänen ja sissiensä leiriin. Matkalla heidät koetetaan surmata, sillä heille rehellistä esittänyt Pablo työskenteleekin eversti Alvarezille, jonka johdosta heille on virtetty ansa. Everstin suunnitelmat eivät mene aivan suunnitellusti ja karkulaiset pääsevät pakenemaan syvälle viidakkoon.

Heidän päästyä Kenraali Alcazarin Picarot-sissien leiriin heitä kohtaa riipaiseva näky. Leiriin jääneet sissit ovat nauttineet liikaa viskiä, ja ovat aivan päissään. Kenraali on tästä vihainen, sillä hän on suunnitellut kaappaavansa San Theodorosin vallan itselleen vallankumouksen avulla. Sissit eivät ole taistelukunnossa, joten kenraali ajattelee epäonnistuneensa vallankaappauksessa heti alussa. Mutta professori Tuhatkaunolla on ongelmaan ratkaisu, hän on nimittäin kehitelly lääkkeen, joka muuttaa alkoholin maun vastenmieliseksi.

Seuraavana aamuna tervehtyneiden sissien leiriin ajaa karnevaaliauto, joka on matkalla San Thedorosissa pidettäviin karnevaaleihin. Tintti on kekseliäs ja oivaltaa, että he voisivat lainata karnevaaliasuja, joihin autolla saapuneet henkilöt ovat pukeutuneet.

Seurue matkaa hairlekiineiksi naamioituneena San Thedorosin presidentinlinnaan, jossa esittävät olevansa viatonta karnevaalikansaa. Päästyään eversti Alvarezin puheille he kaappaavat vallan, kuten Tintti on vaatinut, ilman aseita. Valtaan päässyt Alcazar ei petä lupaustaan, joten ketään ei tapeta, mutta eversti Alvarez lähetetään maanpakoon.

Kaiken hälinän keskellä he huomaavat, että etsiväkaksikon teloitukseen on vain vähän aikaa.  Eversti Alvarezin johdolla he pääsevät viime hetkellä paikalle pysäyttämään Dupondin ja Dupontin teloituksen. Heidän lisäkseen Castafiore vapautetaan. Kaiken päätyttyä onnellisesti vallankumouksen toteuttanut Alcazar julistaa itsensä San Theodorosin päämieheksi.



Teoksessa on käytetty värikästä ja yksityiskohtaista kuvitusta. Jokainen henkilö on piirretty ilmeitä myöten elävän näköiseksi, jolloin heidän ilmeensä ja kehonkielensä ovat selvemmin havaittavissa. Tintti ja Picarot -teos on toteutettu hyvin, sillä tekstit sointuvat hyvin hahmojen ilmeisiin ja eleisiin.

Halusin lukea sarjakuvaromaanin sen vuoksi, koska yleensä luen enemmänkin romaaneja, joten lukemani teos toi hyvää vaihtelua lukutottumuksiini.  Halusin lukea teoksen, jossa tarina on mielenkiintoinen. Valintakriteerini täyttyivät Tintti ja Picarot -teoksen kohdalla, joten päätin valita sen luettavaksi teokseksi.

Mielestäni Tintti ja Picarot -sarjakuva oli lukemisen arvoinen. Teoksen sivumäärä on 62, joten lukeminen sujui ripeästi. Vaikken lue sarjakuvia kovin usein lukemisen jälkeen huomasin, että voisin lukea muitakin sarjakuvia, sillä sarjakuva oli hauska ja samalla hyvin mielenkiintoinen. Oli hauska seurata, kuinka Tintti ja kumppanit onnistuvat tehtävässään, koska heitä huijattiin moneen kertaan. Lukemani teoksen lisäksi olen lukenut yhden Tintin seikkailut -sarjakuvan, mutta siitä on niin pitkä aika etten enää muista, minkä teoksista luin. Joten minulla oli aiempaa tietämystä esimerkiksi siitä, millainen henkilö Tintti oikein on.

Suosittelen teosta kaikille niille, jotka pitävät sarjakuvista, joissa huumori on sisällytetty mielenkiintoisen tarinan ympärille. Lisäksi se sopii myös henkilöille, jotka eivät ole aiemmin sarjakuvia lukeneet, sillä mielestäni teoksen tarina etenee loogisesti ja johdonmukaisesti, eikä aiempi tietämys Tintin menneisyydestä ole välttämätöntä.

Kuva: http://poistyopoydalta.blogspot.fi/2010_02_01_archive.html

Runokokoelma: Lasimaalaus // Milja Tikkanen

Aila Meriluodon runokokoelma Lasimaalaus on ilmestynyt vuonna 1946. Kyseessä ei siis ole kovin uusi runokokoelma. Joukossa on erimittaisia runoja. Runot kertovat esimerkiksi rakkaudesta, kaipauksesta, kuolemasta, luonnosta, kirjoittamisesta ja mielialoista. Runoja on monenlaisia laidasta laitaan, joten luultavasti jokaiselle lukijalle löytyy jokin puhutteleva runo tai muuten erityisesti ajatuksia herättävä. Runoja ei ole ryhmitelty millään tietyllä tavalla, vaan eri aiheet ovat keskenään sekaisin pitkin kokoelmaa. Meriluoto on onnistunut vangitsemaan runoihin tietynlaisen tunnelman, joka herättää lukijassa heti jotain mielikuvia ja tunteita. Runoissa on käytetty paljon loppusointuja, alkusointuja ja yksittäisiä sanoja ja tekstinpätkiä on toistettu. Myös rytmitys ja tavumäärä ovat monissa runoissa hyvin samankaltaisia. Runoissa on jonkin verran käytetty personifikaatiota eli elotonta on elollistettu ja lisäksi metaforia.

Ei ollut hankalaa löytää omaa suosikkiani runojen joukosta. Tämä kyseinen runo jäi heti mieleen unenomaisen, kauniin ja levollisen tunnelman takia. Kuulin mielessäni mummoni äänen lukemassa tätä runoa minulle ja muistelin lapsuusaikaani. Mummoni luki paljon tämän kaltaisia runoja minulle lapsuudessani ja tämä runo kuljetti minut takaisin niihin aikoihin.

- Nuku, lapsi, nuku vaan.
Tuuli kaitsee lampaitaan,
pilvilampaitaan.
Eikö silmä unta saa?
Tuuli puita pudistaa,
uni puusta putoaa,
uni putoaa.
Nuku, lapsi, nuku -

Ulkona yö
hopeatiukuja hiljaa lyö.
Päättyy ihmisen päivätyö.
Polku pellolta pihaan käy.
Hämärtäy.

- Nuku, lapsi, nuku vaan.
Lampaat viedään navettaan,
pilvilampaat navettaan.
Tuuli yöhön laulaa lasta.
Uni katsoo akkunasta.
Nuku, lapsi, nuku -

Tuuli taloa kiertelee.
Outo on taivas, suuri on maa.
Liekki levotta lepattaa.
Vitkaan pimenee.
Jossakin paisuva poljento lyö:
- Suuri on yö, outo on yö.

- Nuku, lapsi, nuku vaan.
Tuuli jatkaa kulkuaan,
suunnatonta kulkuaan.

- Aila Meriluoto

Runokokoelma oli iloinen yllätys, koska Meriluodon runot herättivät ajatuksia ja koskettivat tai toivat muistoja mieleen. Olen tyytyväinen valintaani ja suosittelen kokoelman lukemista muillekin.

- Milja Tikkanen

Sarjakuvaromaani: Tintin seikkailut, Sininen lootus // Aki Pietikäinen

Kirjan, jonka luin, on kirjoittanut belgialainen Herge. Valitsin kirjan, koska en usein lue sarjakuvia, paitsi silloin tällöin Aku Ankka-lehtiä. Olin jo lähdössä kirjastoon, mutta kirja löytyikin kotoa kirjahyllystä. Odotin sarjakuvakirjalta jonkinlaista juonta ja, että paha saisi palkkansa.

Sarjakuvan tyyli on yksityiskohtainen ja hyvin tarkka. Kuvat on piirretty yksityiskohtiin panostaen ja erilaiset kohtaukset ovat poikkeuksetta selkeitä ja hyvin piirrettyjä. Joissakin ruuduissa on jopa valokuvamaisia piirteitä, mikä toi tarinaan omalla tavallaan lisää tunnelmaa. Kuvista voi huomata, että taustatyöhönkin on käytetty aikaa, koska erilaiset kulkuneuvotkin ovat niin aidon näköisiä.

Tarinan juoni rankasti tiivistettynä on, että Tintti saatta vankilaan Kiinassa oopiumkauppaa pyörittäneen japanilaisen. Sarjakuvassa kaikki eri malaiset ihmiset on esitetty melko stereotyyppisesti. Toisaalta kirjassa on kohtaus, jossa selvitetään ennakkoluuloja kiinalaisia kohtaan, mutta kaikki japanilaiset ovat kuvattu rumina ja he kaikki muistuttavat toisiaan. Sarjakuvan teemoina voitaisiin pitää rikollisuutta ja seikkailua.

Luettuani kirjan, olin positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka hyvä juoni oli ja kuinka tarkasti piirrettyjä ruudut olivat. Kuvat ja juoni olivat mielenkiintoisia ja tarinassa oli jännittävät ja hauskat hetkensä.

Runokokoelma: Karsikkopuu // Juha Matilainen

Tämän runokokoelman on kirjoittanut Ville Hytönen ja se on julkaistu vuonna 2011. Tämän kirjan runoja on julkaistu monelle eri kielelle. Kirja on aika lyhyehkö, vain 70 sivua.

Kun kirja on lyhyt, myös runot olivat aika lyhyitä. Kirjassa oli kuitenkin pari pitkääkin runoa. Alku- ja loppusointuja on jonkin verran, mutta pääosin runot ovat modernia runoutta. Rytmiä oli vain harvoissa runoissa. 

Hytösen kirjassa kaikki runot liittyvät joko suomalaiseen luontoon, mytologiaan tai historiaan. Runot ovat paljon loitsumaisia ja lorumaisia. Vaikka kirja on uusi, niin runoissa on käytetty paljon niin sanottuja " vanhan kansan sanoja" . Kirjassa oli näitä paljon ja niiden tarkoitusta ei aina tiennyt. Aiheita oli kirjassa paljon, välillä puhuttiin yhdestä kalasta tai puusta ja sitten puhuttiinkin jo Suomen luomiskertomuksesta. Teemana on siis suomalainen luonto.

Kirjasta en löytänyt itselleni, sitä lempirunoa. Kirjassa oli monta ihan hyvää runoa, mutta oli myös huonoja runoja, sellaiset, jotka olivat pitkiä ja niissä ei ollut yhtään rytmiä. 

Siihen syntyi pelto, pellon viereen reuna.

Reunasta kumpusi metsä ja metsä loppui kylään. 

Kylässä kaikki katsoivat peltoa ja pelto tuotti viljaa.

Kun ohikulkija sitä katsoi, hän muisti tuoreen leivän kylän kinkereillä 

ja kun pelto ja metsä paloivat, kyläläiset muistivat myös reunan. 

Silloin reuna oli jo kadonnut, ohikulkija piteli sitä salaa mielessään.

Tämä runo oli mielestäni ihan hyvä.

Runokokoelma: Rottakuningas // Riina Röpelinen

entä tämä: chrysopelea paradisi, käärme joka uneksi

lentämisestä ja teki unesta totta, hioi

vartalostaan siiven, frisbeen

halki ilman, ei tarvita oppaita, ei lintua

näyttämään tietä kun keho kouristuu

sisäisen ballistiikan mukaan, reitti muodostuu

ilmassa kuin unessa, ja herättyä esineitten reunat

sumussa: paratiisissa kirkkaus

ei merkitse sillä kirkkautta riittää, puusta

puuhun                              käärme liitää, mittaa

tuulen suuntaa, kuinka synti pitää taivasta pystyssä

25 asteen kulmassa, kullanhohtoiset suomut

ja muut mittarit jotka luoja unohti piirustaa

servetille kun keksi maailman: maailma on hyvä

ja lintukäärmeen myrkky mietoa, jos olet vahva

mutta heikko ei tiedä millaista on olla vahva

eikä uneton unesta, jumalaton

voimasta johon turvautua

kun hyppää ensi kerran

Frisbeen lailla lentäviä käärmeitä, ikuisia meduusoja ja kyyneleitä juovia yökkösiä. Marianna Kurton tuore runokokoelma Rottakuningas (WSOY 2015) on kuin hyvin absurdi luontodokumentti. Pitäytyen tieteellisesti tutkitussa faktassa se esittelee joukon eliökunnan todellisia kummajaisia ja tarkkailee elämän hämmästyttävimpiä ilmenemismuotoja modernin runon muodossa. Evoluution erikoisuuksien joukossa käyskentelee luontevasti homo sapiens. Kurton runojen ihminen luokittelee, myrkyttää, hinnoittelee, tekee kokeita ja tuhoaa – ei malta pysyä omassa ekologisessa lokerossaan.

Kokoelman nimi Rottakuningas viittaa ilmiöön, jossa joukko rottia takertuu hännistään yhteen rykelmäksi, kruunumaiseksi vyyhdeksi. Tällainen kruunu tippuu saksalaisen myllärin savupiipusta ja lähtee levittämään tautia ihmisten keskuuteen kokoelman ensimmäisessä runossa. Vastateollistuvaan Eurooppaan mahdollisesti viittaava runo on ajoitukseltaan osuva aloitus teokselle. Teos keskittyy kuvaamaan ihmisen ja luonnon välistä kieroutunutta suhdetta ja korostaa tätä teemaa käsitellessään juuri ihmislajin viimeaikaisen kehityksen merkitystä. Ihminen ei kuitenkaan ole hallitsevana Kurton kertovissa runoissa, vaan näkökulma siirtyy usein sulavasti eliölajista toiseen: tippukiviluolaa ihmettelevästä turistista sokean, ihmistä ihmettelevän kalan perspektiiviin. Vaihtelevat näkökulmat luovat mielenkiintoisen kokonaisuuden, josta löytyy vivahteikkuutta ja leikkisyyttä, mutta joka kuitenkin runo toisensa jälkeen toistaa pysäyttävästi karua sanomaa epärehellisistä keinoista, joita hyväksikäyttäen ihminen menestyy olemassaolon kamppailussa. Yhteiskunnallinen kritiikki vakavoittaa ensilukemalta mielikuvituksellisilta vaikuttavat kuvaukset ja kielentää terävästi nykymaailmaa: "niin kauan // kuin palkka juoksee juoksevat rotat / emmekä saa unta, elintasosairaus / valvottaa / lihavuus velvoittaa / laihduttamaan, koeputket kilisevät/basillit kalisevat / kohti kaltereitten pehmeää".

Rottakuninkaan runot ovat modernia, vapaamittaista runoutta.  Ne kuvaavat pääasiassa kaikki lyhyitä hetkiä ja pyrkivät piirtämään kuvia ilmiöistä tajunnanvirtamaisten lauserakenteiden ja rytmin avulla. Tyypillisesti Kurton runojen rytmi syntyy lyhyehköistä säkeistä, joiden rajat katkaisevat lauseiden sisällön ajatuksen, mutta rytmiin kuuluu olennaisesti myös oivaltavat, keskelle säettä tauon pakottavat, pitkät sanavälit. Runojen typografiassa onkin huomattavasti vaihtelua. Tehokeinoina on käytetty muun muassa kursivointia, fontin tai fontin värin vaihtoa ja erilaisia erikoismerkkejä. Mielenkiintoisena lisänä osassa runoissa on tieteellisen artikkelin tyylin mukaisesti viitteitä, joiden runomuotoinen selite on kyseisen runon alla. Sanastoon kuuluu olennaisena osana tieteellinen termistö ja jo itsessään eksoottisilta ja runollisilta kuulostavat latinankieliset lajinimet. Kieli on hyvin kuvailevaa ja sanavalinnat kauttaaltaan niin tulkinnanvaraisia, etteivät yksittäiset kielikuvat hyppää esiin. Personifikaation kaltainen eliöiden inhimillistäminen on runojen maailman perusta, keino yhtenäistää koko ekosysteemi. Kokoelman nimikkorunossa hiirten monimuotoinen elämä vertautuu suoraan ihmismaailmaan: "kahdestoista kertoo kaupungissa on hyvä / vaihtelua vaikka samoissa kortteleissa pyörii ikänsä, kaksikin vuotta / pitkä aika: numero kaksitoista / asuu bernissä. Kolmastoista sisustaa / sen kotia, nämä ovat ystäviä / ja kipittävät  yhdessä kuolemaan, tamppaavat matot".

Runokokoelma on jaettu kahdeksaan osaan, joista osa keskittyy löyhästi jonkin eliölajin ympärille. Yksittäisten runojen välillä ei useinkaan ole selkeää rajaa. Suurinta osaa kokoelman runoista ei ole erikseen nimetty ja seuraava runo jatkaa usein melko saumattomasti siitä, mihin edellinen jäi. Kun huomioi lisäksi runojen reippaan rytmin, jaottelun puuttuminen tuo lukukokemukseen hengästyttävyyttä. Toisaalta sillä on symbolista merkitystä. Teoksen luettuani en usko, että kokoelmassa kuvattujen ilmiöiden luokitteleminen on täydellisesti mahdollista, joten on ymmärrettävää, ettei niitä kuvaavia runoja ole pilkottu saati pakotettu tiettyyn muotoon tai mittaan. 

Kokoelman teeman ohella mieleenpainuvaa ja pohdintoja herättävää lukukokemuksessa olikin itselleni juuri runouden tyyli. Olen lukenut aikaisemmin hyvin vähän vapaarytmistä runoutta, joten Rottakuningas oli kaipaamani todistus modernin runon ilmaisun mahdollisuuksista. Tuoreus, tulkinnanvaraisuus sekä kepeän kielen ja raskaiden teemojen ristiriita saavat minut varmasti avaamaan kokoelman vielä  uudelleen ja tutustumaan jatkossa myös muihin samaa lajityyppiä edustaviin teoksiin.

Suosittelen lukemaan Rottakuninkaan. Se saa katsomaan niin runoutta kuin elämän monimuotoisuuttaa monin uusin silmin. Runokokoelman luettuaan huomaa naputtelevansa – sen pelonkin uhalla, että oman näppäimistön alla elää hullumuurahaisia – hakukoneeseen "chrysopelea paradisi". Ja katsovansa sen jälkeen peiliin. 

Runokokoelma: Anna minun olla minä // Noora Ruuskanen

Nainen ja tunteet

Vuonna 1999 julkaistu runokokelma, Annan minun olla minä, kertoo maalaisnaisten elämästä, elämänvaiheista ja heidän tunteista. Suurin osa runoista tässä runokokoelmasta liittyi suosituimpaan runon aiheeseen, rakkauteen. Tämä monien erilaisten runoilijoiden runokokoelma sisältää myös huumoria, mikä innosti minua lukemaan lisää tätä kirjaa.

Kirja ryhmittelee samantapaiset runot omiin lukuihinsa, joka tekee tästä kirjasta järjstelmällisen ja helpon luettavan. Vaikka tämä runokokoelma on julkaistu useita vuosia sitten, osaa se leikitellä sanoilla. Myös aika monessa runossa on osattu hypätä perinteisen runon rajojen ulkopuolilta nykyaikaiseen runouteen. Monissa runoissa tietenkin huomasin perinteistäkin tyyliä, esimerkiksi loppusointuja.

Kirjassa yksi hyvä puoli on sekin, että runokirja on erittäin kirjava monien eri runoilijoiden tuotoksista. Runokokelman aiheet olivat kiinnostavia, mutta voisin suositella tätä kirjaa vanhemmille naisille, jotka ovat nähneet paljon elämää.

Hyviä ja iskeviä runoja on monia, mutta aina ensimmäiset jäävät mieleen parhaiten. Ensimmäinen runo on Elina Hutun rakkausruno, joka kertoo perheen rakkaudesta...

"Tytär, nainen
vaimo, äiti
ja mummi
Tunteita tuhatta lajia
ja yhtä suurta 
-rakkautta"

Runokokoelma: Muistojen maisemia // Juuso Mursu

Halusin valita luettavaksi jonkun runokokoelman, sillä harvemmin tulee niitä luettua. Täytyy myöntää, että en kovinkaan paljon innostu runojen lukemisesta. Toisaalta runoja kuulee lähes joka päivä musiikkia kuunnellessa. Kirjaston hyllyä penkoessa huomioni herätti lapinlahtelaisen Aarne Tiirikaisen vuonna 2012 julkaistu runokokoelma Muistojen maisemia.

Kokoelma sisältää 144 runoa, joiden aiheina ovat mm. luonto, kotiseutu ja isänmaa, kaipaus ja suru, sota, vanhuus ja rakkaus. Runot ovat lyhyehköjä ja helposti ymmärrettävää tekstiä. Pieni osa runoista tosin oli Savon murteella kirjoitettu, mutta niitäkään ei ollut hankala ymmärtää. Runot onkin kirjoitettu pääasiassa 2000-luvulla. Suurimmassa osassa runoista kerrotaan Tiirikaisen omista kokemuksista ja hän on minäkertojana, mutta on käytetty myös kaikkitietävää kertojaa. Useissa runoissa on loppusointuja, mutta alkusointuja ei ainakaan omiin silmiin osunut. Personifikaatiota löytyy etenkin kirjan alkupuolelta.

Kaiken kaikkiaan runokokoelma oli ihan mukavaa luettavaa. Varsinaista suosikkia en löytänyt, mutta mieleen jäi ainakin tämä Lapinlahdesta kertova runo. Vaikka Lapinlahti on varsin tylsä paikka, niin kyllä täällä asuu mieluummin kuin jossain isossa kaupungissa. Ainakin luonto on lähellä.

Kotiseudulleni

Lapinlahti – kotiseutu:

Sulle laulan, runon teen

Kaiutan sun kunniakses

sydämeni säveleen

Ei Luoja ollut kitsas, saita

kun antoi meille tämän maan

Savon heimo näit lempeitä maita

ammoin käynyt on asuttamaan

Kautta aikain oomme puolustaneet

tätä ylen kallista maata.

Raskaat on olleet uhrit,

sitä unohtaa ei saata.

Suojele taivaan Herra

tätä maatamme korvaamatonta,

suo Savon suvulle lisää

lapsia monta – ja monta. 

 

Anja Porio: Sain sinulta paljon // Suvi Kämmäräinen

Anja Porion runokokoelma Sain sinulta paljon on julkaistu vuonna 2000. Kokoelmassa on 47 sivua.
Jokaista sivua koristavat kauniit Renate Otton akvarellimaalaukset, jotka tuovat runoille syvyyttä. Kuvien vuoksi kirja on tavallaan myös taidekirja.

En ole aiemmin lukenut kokonaista runokokoelmaa, joten se oli minulle aivan uusi kokemus. Olin aluksi hyvin ennakkoluuloinen ja ajattelin, että tehtävästä tulee vaikea ja tuskainen. Kun aloitin kirjan lukemisen, se vei mennessään ja luin sen samalta istumalta kokonaan. Lukukokemus olikin hyvin positiivinen. Pidin erityisesti runojen viisaista sanoista ja elämänohjeista. Joikainen runo omasi erilaisen tunnelman, josta pidin siitä.

Uskon, että moni voi saada runoista mielenrauhaa ja lievitystä esimerkiksi stressiin. Luulen, että vanhemmat ihmiset saavat runokoelmasta vielä enemmän irti kuin minä. Luulen, että runokokelmasta löytyy silti  runoja, jotka puhuttelevat myös nuoria. Yksi runo jäi erityisesti mieleeni:

   Äkkiä muistin
   äitini kädet 
   uurteiset
   lämpimät
    
   Kerran ne olivat
   nuoren naisen
   pehmeät kädet

   Tunnen vieläkin
   lapsuuden muistoissani
   niiden hellyyden
   lohdutuksen
   kosketuksen

   yli neljänkymmenen
   vuoden kuluttua
   rakastan yhä
   noita käsiä
   elämäni alkua kantavia

Tämä runo muistuttaa kuinka paljon hyvää vanhempamme ovat saaneet  käsillään aikaan. He ovat antaneet meille elämän alkusuunnan. Jokainen varmaan tunnistaa monien käsien joukosta omien vanhempiensa kädet.

Sydämmessäni tämä maa, Samuel Karttunen

Luin Maaria Leinosen ja Seppo K. Järvisen kirjoittaman runokokoelman Sydämmessääni tämä maa. En hirveämmin ole runojen lukua ennen harrastanut joten lähdin lukemaan kokoelmaa ihan toiveikkaalla mielellä. Kokoelma oli todella lyhyt ja sen lukemisessa meni vain joku 5 minuuttia. Siinä ajassa sain kyllä ihan tarpeekseni tästä runohömpötyksestä.

    Kokoelman runot ovat todella maanläheisiä. Itselleni runoista tuli mieleen meidän kotimaamme Suomi. Mielestäni tämän runokokoelman pääsanoma onkin se että muistaisimme oman maamme luonnon rikkauden ja kauneuden. Runoissa ei ole minkäänlaisia alku -tai loppusointuja vaan sanoma tulee esiin pelkkinä yksinkertaisina lauseina ja mietteinä. Säkeet ovat rauhallisia ja tunteita herättäviä toteamia ja tuntemuksia.

    Yksi runo jäi kuitenkin mieleeni hyvinkin positiivisella tavalla:

"Kun vuosien jälkeen palaat
tajuat
kuinka kipeästi
olet ikävöinyt  
kaikki kiireiset vuodet
luullut unohtaneesi-
ja nyt eilinen syöksyy
tulvana ylitsesi.
Tuhannet muistot
            ihanat kipeät
onni ja itku
            viha rakkaus ikävä-
se kaikki odotti täällä
tässä maisemassa
näissä askelissa
            halusi
tulla kohdatuksi
uudelleen eletyksi.
Tämän maiseman
lempeässä sylissä"

  Kun luin tätä runoa mieleeni tuli se kun olin käymässä äitienpäivänä äitini luona. Kävelin takapihalla äitini puutarhassa ilta-auringon ja varjojen seassa ja ajattelin niitä nuoruusvuosia mitkä olin siellä viettänyt niissä maisemissa. Tämä runo sai minussa ihan samanlaisen tunteen aikaan kun silloin, kun kävelin siellä puutarhassa. Kaipuuta. Sitä se ehkä on. Siellä vietin parhaat lapsuusvuoteni. Mutta kuitenkin aika ihmeellinen yhteensattuma:)

Runokokoelma: Tarina hullusta rakastajasta ja muita runoja // Noora Myöhänen

Tarina hullusta rakastajasta ja muita runoja nimensä mukaisesti sisältää tarinan miehestä, joka on hulluna rakastunut naiseen, Lailàan.Keskeisenä teemana on saavuttamaton rakkaus. Muissa runoissa on myös rakkaus keskeisenä aiheena, mutta ne eivät liity ensimmäiseen tarinaan, vaan paikkoina ovat esimerkiksi Venetsia ja Helsinki.  Kirjan on kirjoittanut Jaakko Hämeen-Anttila ja julkaisuvuosi on 2005. Anttila on arabian kielen ja islamintutkimuksen professori. Hän on tehnyt useita runokäännöksiä sekä muutamia proosakäännöksiä. Tarina hullusta rakastajasta on Anttilan esikoisteos. 

 Kirja alkaa: "Mies rakasti naista, yön tytärtä, jonka kanssa hän oli leikkinyt lapsena. Mutta nainen annettiin toiselle, ja miehestä tuli Majnùn. Rakkauden voima teki hänestä hullun." Tämä antaa melko paljon pohjatietoa, joten ei tarvitse lähteä niin paljoa tulkitsemaan runoja. Kuitenkin runot eivät olleet ihan selvimmästä päästä, itse jouduin tarinan kahdesti lukemaan ennekuin ymmärsin tietyt kohdat. Säkeet ovat lyhyitä ja enemmän morderneja kuin perinteisiä.

Tulkitsin tarinan niin, että kun Lailàh on lähtenyt toisen miehen luo, lähtee kertoja etsimään naista läpi aavikon. Aavikolla kulkiessaan hän muistelee Lailàah ja kuvailee tätä. Lopussa jää avoimeksi, pääseeköö mies Lailàn luo vai kuoleeko tämä ja näkee hänet ikäänkuin viimeisen kerran. Itse epäilen, että mies kuolee ja pääsee ikuisesti rakkautensa luo. Tapahtumat todennäköisesti sijoittuvat arabian alueelle, mutta ajankohdasta en osaa sanoa. Tarina oli toisaalta mukavaa luettavaa, koska joutui pohtimaan tekstiä joissakin kohdin, toisaalta se oli taas rasittavaa. 

Loput runot olivat melko lyhyitä, mutta niissä oli mielenkiintoinen sisältö. Välillä oli vaikea vain seurata milloin uusi runo alkoi ja milloin loppui otsikoiden puuttuessa. Omasta mielestäni osuvin runo oli seuraavanlainen:

"Rakkaus on ratsuista oudoin:
se heittelee minua selässään,
ilosta riemuun ja kaipaukseen,
odotuksesta mustankipeyteen,
himosta ylevään paatokseen."

Mielestäni tämä runo oli yksi parhaimmista, koska vaikka se on yksinkertainen niin sen sisältö on melko totta. Oli hienosti yhdistetty kaksi eri asiaa toisiinsa. Runot olivat kokonaisuudessaan todella herkkiä ja voimakkaita tunteita sisältäviä.

Runokokoelma: Räsymatto // Roosa Väänänen

Eeva Santaniemen runokokoelma Räsymatto on julkaistu vuonna 1985. Kokoelma sisältää Santaniemen omia runoja, mutta hän ei suinkaan runoile omasta elämästään vaan havannoista, joita hän on tehnyt sanojensa mukaan, oman ikkunansa takaa. 

Kokoelman runot eivät etene mielestäni loogisesti, eikä niitä ole mitenkään kokoelmaan aseteltukaan. Runojen aiheet hyppivät laidasta laitaan: kerrotaan maailman pienistä luontokappaleista, kuten katajasta, mutta on myös runoja laajemmista aiheista, kuten luomiskertomuksesta. 

Runoilija on mielestäni erityisesti onnistunut kuvailemaan omaa arkeaan mielenkiintoisesti. Hän saa esimerkiksi arkiaamun kaikessa tylsyydessään, kuulostamaan kiinnostavalle tarinalle. Runoissa kertojana toimii itse Santaniemi ja hän kertoo sen suoraan kirjan alkuteksteissä, jotka on nekin laitettu runomuotoon. Mitä ennätin kirjaa lukea, ovat runot rytmiltään hyvin samanlaisia. Runot ovat rytmiltään tyyniä kuin aava meri ja tuntuu, että jos joku niitä minulle ääneen lukisi, saattaisin nukahtaa.

Runot on julkaistu jo 30 vuotta sitten, joten moderneista runoista ei tässä kokoelmassa ole kyse, vaan kaikissa runoissa on joko alku- tai loppusointuja, ellei kumpiakin. Runojen kirjoitusaika näkyy myös siinä, että monessa runossa tavalla tai toisella usko tulee esille.

Vaikka en runoista välitä oli Santaniemen runokokoelma positiivinen yllätys.Suosikkirunoa en kirjasta löytänyt, mutta suurinosa niistä oli todella hyviä. Pakko on nostaa hattua itse runoilijalle, että runosuoni on noinkin hyvin sykkinyt, että arkiasioista on saatu noin mielenkiintoisia runoja aikaan.

- Roosa Väänänen

Runokokoelma: Huomisen ovella //Veera Kaatrasalo

 Toivoa tulevaan

Maaria Leinosen runokokoelma Huomisen ovella on julkaistu vuonna 2012. Kokoelma sisältää erityyppisiä runoja. Karkeasti runot voidaan jakaa kolmeen eri kategoriaan. Ensimmäiset runot käsittelevät luontoa ja vuodenaikoija. Itse tykkäsin tästä osasta vähiten. Runot ovat pääasiassa kuvailua ja melko saman tyyppisiä keskenään. Toisen kategorian aiheena on kirjoittajan oma elämä ja etenkin läheisten menettäminen. Nämä runot liittyivät aika usein toisiinsa ja tuntuvat ikään kuin kertomukselta, joka on kirjoitettu runoin. Tätä osaa lukiessani aloin enemmän eläytyä runoihin ja kirjoittajan kokemuksiin. Kolmas kategoria kertoo uskosta ja kirjoittajan suhteesta Jumalaan sekä toivosta kuolman jälkeen. Tämä on tavallaan jatkoa toiselle osalle tuoden menetyksille toiveikkaan näkökulman.  
Runoissa puhujana toimii kirjailija, ainakin usein tuntuu, että hän ammentaa kertomuksia ja kuvailuja suoraan omasta elämästään. Hän osin puhelee itsekseen, toisinaan miehelleen tai äidilleen. Leinonen tuntuu haluavan auttaa muita ihmisiä selviämään elämässä, joten hän puhuu myös jokaiselle lukijalle. 
Koska runot ovat melko uusia, ne eivät noudata runomittaa ja riimejäkin on suhteellisen vähän. Kielikuviakaan kirjoittaja ei juuri viljele, mikä omalta osaltaan helpottaa runojen lukemista ja ymmärtämistä, joskin alkuosan luontorunoissa on jonkin verran personifikaatiota, luonnolle annetaan paljon inhimillisiä piirteitä (muun muassa kevättuuli halailee puita). Tehokeinona on käytetty paljon toistoa. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteivät runot olisi kauniita tai etteikö Leinonen olisi varteenotettava kirjailija. Pidin kokoelmasta paljon, enenemissä määrin, mitä pidemmälle lukemisessani ennätin.Tietysti jotkut runoista olivat enemmän makuuni kuin toiset. Suosikkinikin löysin aika helposti:

Montako kertaa
kuljin onneni ohi?
 Monta.
Kuka niitä laskemaan.
Ja miksi?
Ei se kirkasta tätä päivää.
Ei tuo helpotusta huomiseen.

Kuika monta kertaa
kolkutin pimeeä ovea?
Hakkasin haavaisin nyrkein.
Niitä voisi laskeakkin.
Koska selvisin. Selvisin.
Selvisin.

Aina löytyi toinen ovi.
Kiertotie. Tai jotain -
Miksi ei tänäänkin. 
Ja huomenna. Ja edelleen.
Edelleen voin selvitä.
Voimme.
Ja yhdessä. 

-Maaria Leinonen

 Kuten jo sanottu, Leinosen runoissa useimmiten aiheena ovat elämä, kuolema, luonto ja usko. Runojen teemaksi välittyy rakkaus ja välittäminen, niin ihmisistä kuin eläimistäkin. Oikeastaan runot ilmentävät arvostusta kaikkea elämää kohtaan.
 Runous on kaiken kaikkiaan upea kirjallisuuden laji. On hienoa, että vaikka Leinonen oli kokoelmaa tehdessään minua huomattavasti vanhempi, runot onnistuvat koskettamaan myös näin nuorta sukupolvea. Valitettavan harvoin tulee kuitenkaan mitään tämän tyylistä luettua, jatkossa toivottavasti useammin.

-Veera Kaatrasalo