Runokokoelma: Rottakuningas // Riina Röpelinen

entä tämä: chrysopelea paradisi, käärme joka uneksi

lentämisestä ja teki unesta totta, hioi

vartalostaan siiven, frisbeen

halki ilman, ei tarvita oppaita, ei lintua

näyttämään tietä kun keho kouristuu

sisäisen ballistiikan mukaan, reitti muodostuu

ilmassa kuin unessa, ja herättyä esineitten reunat

sumussa: paratiisissa kirkkaus

ei merkitse sillä kirkkautta riittää, puusta

puuhun                              käärme liitää, mittaa

tuulen suuntaa, kuinka synti pitää taivasta pystyssä

25 asteen kulmassa, kullanhohtoiset suomut

ja muut mittarit jotka luoja unohti piirustaa

servetille kun keksi maailman: maailma on hyvä

ja lintukäärmeen myrkky mietoa, jos olet vahva

mutta heikko ei tiedä millaista on olla vahva

eikä uneton unesta, jumalaton

voimasta johon turvautua

kun hyppää ensi kerran

Frisbeen lailla lentäviä käärmeitä, ikuisia meduusoja ja kyyneleitä juovia yökkösiä. Marianna Kurton tuore runokokoelma Rottakuningas (WSOY 2015) on kuin hyvin absurdi luontodokumentti. Pitäytyen tieteellisesti tutkitussa faktassa se esittelee joukon eliökunnan todellisia kummajaisia ja tarkkailee elämän hämmästyttävimpiä ilmenemismuotoja modernin runon muodossa. Evoluution erikoisuuksien joukossa käyskentelee luontevasti homo sapiens. Kurton runojen ihminen luokittelee, myrkyttää, hinnoittelee, tekee kokeita ja tuhoaa – ei malta pysyä omassa ekologisessa lokerossaan.

Kokoelman nimi Rottakuningas viittaa ilmiöön, jossa joukko rottia takertuu hännistään yhteen rykelmäksi, kruunumaiseksi vyyhdeksi. Tällainen kruunu tippuu saksalaisen myllärin savupiipusta ja lähtee levittämään tautia ihmisten keskuuteen kokoelman ensimmäisessä runossa. Vastateollistuvaan Eurooppaan mahdollisesti viittaava runo on ajoitukseltaan osuva aloitus teokselle. Teos keskittyy kuvaamaan ihmisen ja luonnon välistä kieroutunutta suhdetta ja korostaa tätä teemaa käsitellessään juuri ihmislajin viimeaikaisen kehityksen merkitystä. Ihminen ei kuitenkaan ole hallitsevana Kurton kertovissa runoissa, vaan näkökulma siirtyy usein sulavasti eliölajista toiseen: tippukiviluolaa ihmettelevästä turistista sokean, ihmistä ihmettelevän kalan perspektiiviin. Vaihtelevat näkökulmat luovat mielenkiintoisen kokonaisuuden, josta löytyy vivahteikkuutta ja leikkisyyttä, mutta joka kuitenkin runo toisensa jälkeen toistaa pysäyttävästi karua sanomaa epärehellisistä keinoista, joita hyväksikäyttäen ihminen menestyy olemassaolon kamppailussa. Yhteiskunnallinen kritiikki vakavoittaa ensilukemalta mielikuvituksellisilta vaikuttavat kuvaukset ja kielentää terävästi nykymaailmaa: "niin kauan // kuin palkka juoksee juoksevat rotat / emmekä saa unta, elintasosairaus / valvottaa / lihavuus velvoittaa / laihduttamaan, koeputket kilisevät/basillit kalisevat / kohti kaltereitten pehmeää".

Rottakuninkaan runot ovat modernia, vapaamittaista runoutta.  Ne kuvaavat pääasiassa kaikki lyhyitä hetkiä ja pyrkivät piirtämään kuvia ilmiöistä tajunnanvirtamaisten lauserakenteiden ja rytmin avulla. Tyypillisesti Kurton runojen rytmi syntyy lyhyehköistä säkeistä, joiden rajat katkaisevat lauseiden sisällön ajatuksen, mutta rytmiin kuuluu olennaisesti myös oivaltavat, keskelle säettä tauon pakottavat, pitkät sanavälit. Runojen typografiassa onkin huomattavasti vaihtelua. Tehokeinoina on käytetty muun muassa kursivointia, fontin tai fontin värin vaihtoa ja erilaisia erikoismerkkejä. Mielenkiintoisena lisänä osassa runoissa on tieteellisen artikkelin tyylin mukaisesti viitteitä, joiden runomuotoinen selite on kyseisen runon alla. Sanastoon kuuluu olennaisena osana tieteellinen termistö ja jo itsessään eksoottisilta ja runollisilta kuulostavat latinankieliset lajinimet. Kieli on hyvin kuvailevaa ja sanavalinnat kauttaaltaan niin tulkinnanvaraisia, etteivät yksittäiset kielikuvat hyppää esiin. Personifikaation kaltainen eliöiden inhimillistäminen on runojen maailman perusta, keino yhtenäistää koko ekosysteemi. Kokoelman nimikkorunossa hiirten monimuotoinen elämä vertautuu suoraan ihmismaailmaan: "kahdestoista kertoo kaupungissa on hyvä / vaihtelua vaikka samoissa kortteleissa pyörii ikänsä, kaksikin vuotta / pitkä aika: numero kaksitoista / asuu bernissä. Kolmastoista sisustaa / sen kotia, nämä ovat ystäviä / ja kipittävät  yhdessä kuolemaan, tamppaavat matot".

Runokokoelma on jaettu kahdeksaan osaan, joista osa keskittyy löyhästi jonkin eliölajin ympärille. Yksittäisten runojen välillä ei useinkaan ole selkeää rajaa. Suurinta osaa kokoelman runoista ei ole erikseen nimetty ja seuraava runo jatkaa usein melko saumattomasti siitä, mihin edellinen jäi. Kun huomioi lisäksi runojen reippaan rytmin, jaottelun puuttuminen tuo lukukokemukseen hengästyttävyyttä. Toisaalta sillä on symbolista merkitystä. Teoksen luettuani en usko, että kokoelmassa kuvattujen ilmiöiden luokitteleminen on täydellisesti mahdollista, joten on ymmärrettävää, ettei niitä kuvaavia runoja ole pilkottu saati pakotettu tiettyyn muotoon tai mittaan. 

Kokoelman teeman ohella mieleenpainuvaa ja pohdintoja herättävää lukukokemuksessa olikin itselleni juuri runouden tyyli. Olen lukenut aikaisemmin hyvin vähän vapaarytmistä runoutta, joten Rottakuningas oli kaipaamani todistus modernin runon ilmaisun mahdollisuuksista. Tuoreus, tulkinnanvaraisuus sekä kepeän kielen ja raskaiden teemojen ristiriita saavat minut varmasti avaamaan kokoelman vielä  uudelleen ja tutustumaan jatkossa myös muihin samaa lajityyppiä edustaviin teoksiin.

Suosittelen lukemaan Rottakuninkaan. Se saa katsomaan niin runoutta kuin elämän monimuotoisuuttaa monin uusin silmin. Runokokoelman luettuaan huomaa naputtelevansa – sen pelonkin uhalla, että oman näppäimistön alla elää hullumuurahaisia – hakukoneeseen "chrysopelea paradisi". Ja katsovansa sen jälkeen peiliin.