Runokokoelma: Pieni Runokirja // Marjut Nissinen

Valitsin luettavakseni Petri Vaittisen kirjoittaman runokokoelman Pieni Runokirja, joka on julkaistu vuonna 2011. Teokseen on koottu tunnettujen kirjailijoiden 150 suomalaista klassikkorunoa, jotka käsittelevät rakkautta, kuolemaa sekä elämää ylipäätänsä. Vertauskuvana runoissa toimii luonto.

Pienen runokirjan runot ovat pääosin perinteisiä, runomittaisia runoja, joista on havaittavissa säkeiden lopussa esiintyvät loppusoinnut. Runojen pituus vaihtelee aina puolesta sivusta yhteentoista sivuun saakka. Runokokoelman runot on jaettu kuuteentoista eri aihealueen runoihin, jonka ansiosta kirja on selkeä ja helppolukuinen. Sitä on mukava lukea myös siksi, että siihen on koottu yhden kirjailijan sijaan monen eri kirjailijan kirjoittamia runoja. Kirjan runoissa käytetyt ilmaisut tekivät runosta kuitenkin hieman tylsän ja joistakin runoista jopa vaikeasti ymmärrettävän.

Runokokoelman runot on ryhmitelty omiin lukuihin niiden aihealueen perusteella, joita ovat esimerkiksi ”onnelliset” ja ”myrskylintu”. Vaikka runot onkin jaettu omiin lukuihin, samat aiheet kuitenkin toistuvat runoissa koko teoksen läpi. Kaikki runot käsittelevät nimittäin jollakin tapaa muun muassa kuolemaa ja luonnon mahtavuutta.

Kirjan runojen laulunomaisesta ja vanhanaikaisesta kielestä huolimatta runot ovat mielestäni hyvinkin ajankohtaisia. Niistä jokainen kuvaa elämää –ja kuolemaa todella realistisesti asioita kaunistelematta, mutta silti hyvin sielukkaasti.

Kun kuulin, että saamme tehtäväksemme lukea eri kirjallisuudenlajeihin kuuluvia teoksia, tiesin heti, että aion lukea juuri tämän kirjan. Minun on nimittäin pitänyt lukea kyseinen kirja jo kauan aikaa sitten ja ilahduin, kun sain kuulla, että nyt siihen tulisi sopiva tilaisuus. Olen halunnut myös jo pitkään lukea runokokoelman, jossa olisi absurdien runojen sijaan perinteisiä, hieman vanhanaikaisia runoja. Kirja täytti kaikin puolin odotukseni. Kirjan runot olivat hyviä ja tunnettujen suomalaisten kirjailijoiden, esimerkiksi Eino Leinon ja Aleksis Kiven kaltaisten henkilöiden kirjoittamien teoksien ansiosta yleissivistäviä. Suosittelen kirjaa kaikille luettavaksi.

Halusin vielä loppuun laittaa oman suosikkirunoni Pienestä Runokirjasta. Kirjaa lukiessani törmäsin moneen hyvään runoon, mutta mielestäni Edith Södergranin runo Elämä on niistä mielestäni kaikkein osuvin kuvaamaan koko runokokoelmaa niin rakenteellisesti kuin aiheellisestikin.


Elämä
Minä, oma vankini sanon näin:
elämä ei ole kevät, vaaleanvihreään samettiin puettu,
eikä hyväily, jonka saamme harvoin,
elämä ei ole päätös lähteä
eikä kaksi valkoista kättä, jotka pidättävät.
Elämä on ahdas kehä, jonka vankeja olemme,
näkymätön piiri, jonka yli emme koskaan astu,
elämä on läheinen onni, joka kulkee ohitsemme,
tuhannet askelet, joita emme kykene astumaan.
Elämä on halveksua itseään
ja maata kaivon pohjalla hievahtamatta
ja tietää, että ylhäällä paistaa aurinko
ja ilmassa lentävät kultaiset linnut
ja nuolennopeat päivät kiitävät ohi.
Elämä on viitata lyhyet hyvästit ja mennä kotiin ja nukkua…
Elämä on olla muukalainen itselleen
ja uusi maa jokaiselle muulle, joka tulee.
Elämä on laiminlyövä oma onnensa
ja työntää luotansa ainoa hetki,
elämä on uskoa olevansa heikko eikä tohtia.
Edith Södergran